Hän oli tullut työpaikalle reppu selässä myöhään eräänä syysiltana, kun Karkea Sasu paholaisineen oli ollut kaksi viikkoa työssä. Työpaikalla oli kolme kämppää, jotka kävivät keittokämpästä, makuukämpästä ja tallista. Fitz Partick astui makuukämppään, asetti hoikan mittakeppinsä nurkkaan ja tirkisteli yhden ainoan lampun valaisemaan hämärään.
Hän näki pyöreän kamman keskellä tupaa, roskaisen ja saastaisen lattian, lavitsoja täynnä inhoittavia olkia ja vielä inhoittavampia peittoja huolimattomasti nakeltuina sinne tänne sekä vanhoja, likaisia vaatteita pahanhajuisina kuivamassa. Hän näki kesyttömän rivin kovakasvoisia miehiä istumassa pitkällä rahilla häikäilemättöminä käytökseltään ja silmissä uhkarohkea ilme.
»Missä pomo on?» kysyi Fitz Patrick lujasti.
Karkea Sasu työntyi raskaine ruhoineen tulijaa kohti.
»Minä olen teidän mittaajanne», selitti Fitz Patrick. »Missä on toimisto?»
»Voit ottaa tuonnimmaisen lavitsan», osoitti Karkea Sasu tympeästi.
»Eikö teillä siis ole mitään toimistoa?»
»Se mikä kelpaa miehille, kelpaa myöskin pomolle ja mikä pomolle on hyvä, saa kelvata myös tyhjäntoimittajalle mittaajalle.
»Mutta tälle se ei kelpaa», vastasi Fitz Patrick tyynesti. »Minä en aio nukkua ja työskennellä tällaisessa siivossa ja rähinässä. Minä tarvitsen toimiston kirjojani ja tavaroitani varten. En tukkiakaan mittaa sinulle Jimmy Bourke, ennenkuin annat minulle paikan, jonne voin asettua.»
Ja niin se syntyi, vaikka taistelua kesti kolme päivää. Karkea Sasu ryntäsi myrskynä metsän ja kämpän väliä tuhlaten laivalastittain kirouksia ja uhkauksia. Fitz Patrick istui järkkymättömän rauhallisena rahilla, jalat suorina edessään, ja nojaten savipiipun nysää pitävää kättään toiseen.