»Huomenta, Jimmy Bourke», sanoi hän joka aamu ja senjälkeen ei virkkanut sanaakaan ennen ehtoota, jolloin hän sanoi: »hyvää yötä, Jimmy Bourke», jonka perästä kuului vaan rap, rap, rap hänen piipustaan.
Kokki, kaitakasvoinen, ovela mies, joka tutki poliisiuutisia, ihaili häntä salaa.
»Pitäkää varanne Karkean Sasun suhteen, hänellä on pahat mielessä», kuiskasi hän usein käheästi, kulkiessaan hiljaisen mittaajan ohi.
Mutta kolmessa päivässä valmistui pieni tupapahanen. Fitz Patrick otti heti mittapuunsa nurkasta ja painautui metsään.
Hänen tehtävänään oli mittaamalla joka tukin läpimitta, määrätä ja panna kirjoihin kukin kuutiojalka, minkä sopimuksen tekijä oli hakannut. Hänen yksinomaisen merkintänsä mukaan sai Jimmy Bourke palkan työstään. Välttämättömyyden pakolla tuli hänestä täten Jimmy Bourken ja hänen miestensä vihamies. Poikkeuksen saattoi ehkä tehdä kokki.
Olettakaamme, että olet kaatanut kasan tukkeja, joka silmämitalla katsottuna käsittää ainakin puolimiljoonaa kuutiota. Olettakaamme, että olet tehnyt työtä kaksitoista päivää. Otaksukaamme vielä, että keskimäärin olet saanut kokoon neljä- viisikymmentä tuhatta päivässä. Ja oleta sitten, että mittaajasi paperit näyttävät, että oletkin saamassa vain hieman yli neljän sadan tuhannen edestä! Mitä siitä ajattelisit? Etköhän ole taipuvainen päättämään, että mittaaja on pettänyt sinua isäntiensä eduksi, että sinä olet muutaman päivän ilmaiseksi joutunut tekemään työtä, muutaman väärän numeron takia?
Fitz Patrick mittasi rehellisesti, sillä hän oli oikeudentuntoinen mies, mutta oikeudenmukaisuus toiselta puolen ja sen tunnustaminen toiselta puolen eivät koskaan ole sopineet hyvin keskenään, eikä ne sitä tehneet tälläkään kerralla. Karkea Sasu murisi ja syytti, kiroili ja uhkaili. Fitz Patrick poltteli »Peerlessiään» eikä sanonut mitään. Silti ei hänen mielestään ollut miellyttävää oleksia yksin pimeässä erämaassa, viidenkymmenen mailin päässä lähimmästä asutuksesta saamatta ainoankaan inhimillisen olennon kanssa vaihtaa edes ystävällistä sanaa.
Molemmat miehet joutuivat miltei heti riitaan hakkuutavasta. Karkea Sasu ja hänen miehensä hakkasivat mistä tahansa, kaikkialta ja miten tahansa. He menettelivät vaivattomalla tavalla. Pienet puut he hylkäsivät kerrallaan, suuret puut he sahasivat korkealta ja latvukset he mieluimmin jättivät korjaamatta. Fitz Patrick ei suvainnut metsänraiskausta.
»Taivuta vain selkääsi hieman syvempään, Jimmy Bourke», sanoi hän, »ja sahaa kannot lyhemmiksi. Jokaisesta jättämästäsi kannosta tulisi vielä hyvä päretukki. Ja sinun täytyy sahata suorempaan. Kontrahti puhuu kahdeksasta tuumasta ja siitä yli. Älä hylkää pieniä puita sen vuoksi että niistä saat vähän kuutioita. Se on myöskin kontrahdissa. Ja minä en pidä siitä, että heität latvat metsään. Niissä on monta hyvää hirttä, jotenka olisi ja karsi ne hyvällä.»
»Mistä helvetistä sinä olet oppinut niin paljon métsänhakkuuta?» karjui Karkea Sasu. »Minä hakkaan samalla tavalla kuin isänikin teki, enkä ole minkään musgegonilaisen keltanokan opetuksen tarpeessa!»