Hän ei koskaan tunnustanut olevansa väärässä eikä luvannut parantaa tapojaan, mutta hän teki sen kuitenkin ja sekä hän itse, että Fitz Patrick tiesivät sen. Karkea Sasu raivosi kuin vimmattu, mutta yhdessä suhteessa olivat hänen kätensä sidotut. Hän ei voinut tehdä mitään ilman Patrickin merkintöjä, ja oli liian pitkä matka lähettää pyytämään toista mittaajaa, vaikka Daly olisi sen antanutkin.
Vihdoin huomasi hän kulkiessaan erästä suksen latua erään tukin, jota ei oltu sinikynällä merkitty. Se merkitsi sitä, että sitä ei oltu mitattu, ja se taas puolestaan merkitsi sitä, että hän, Karkea Sasu ei saisi maksua vaivannäöstään hakattuaan sen. Heti alkoi hän mylviä metsään.
»Hei! Fitz Patrick! tulehan tänne, senkin keltaisin keltanokista. Tule tänne!»
Mittaaja asteli rauhallisesti tietä myöten paikalle ja katsoi toista levollisesti silmiin.
»No?» virkkoi hän yksikantaan.
»Miksi ei tätä tukkia ole merkitty?»
»Minä hylkäsin sen.»
»Eikö se ole terve ja hyvä puu? Onko siinä merkkiäkään mädäntymisestä. Eikö se ole hyvää puuta vai mikä sillä on vikana. Sinä koetit petkuttaa minua, senkin haisunäätä.»
Tukki hyljätään siinä tapauksessa, että se on mätä tai että siitä ei muuten tule hyvää kauppatavaraa.
»Vakuutan sinulle, Jimmy Bourke, että puu on hyvä ja terve», vastasi Fitz Patrick, »tai ainakin oli sitä ennen kuin sinun murhaava joukkosi käsitteli sitä, mutta jos suvaitset vilkaista sitä, niin näet, että sinun miehesi ovat sahanneet sen kuusi tuumaa vinoon. He ovat turmelleet kokonaisen kuutiojalan puuta. Olen puhunut sinulle jo aikaisemmin siitä ja nyt minä varoitan sinua vielä kerran kun sanon, että minä hylkään jokaisen puun, olkoon se terve tai mätä, joka ei ole sahattu suoraan poikki puun.»