»Tämä puu on terve ja hyvä ja sinä mittaat sen, muuten tahdon minä tietää paremman syyn siihen!»
»En tee sitä», vastasi Fitz Patrick.
Seuraavana päivänä hyIkäsi hän taasen jossakin kauempana puun, jonka tyvi oli sahattu yli kuusi tuumaa vinoksi.
Sitä seuraavana päivänä hylkäsi hän vielä samanlaisen toisen tien varrella. Hän tutki sitä tarkoin ja etsi Karkean Sasun käsiinsä.
»On täysin turhaa, Jimmy Bourke, kiskoa samaa tukkirukkaa tieltä toiselle. Voit kuljettaa sitä joka tien viereen koko Crothersin metsässä, jos haluat, mutta sinulle siitä ei lähde mitään hyötyä. Minä hylkään sen yhä uudelleen, etkä sinä saa sitä ikänäsi mitatuksi.»
Karkea Sasu nosti valtavan nyrkkinsä, mutta laski sen taas. Sitten hän kääntyi mennäkseen, mutta kääntyi vielä kerran päin ja sanoi sylkäisten: »Fitz Patrick, sinä menet liian pitkälle! Sinä olet haukkua räkyttänyt minua koko vuoden täällä metsässä! Tämä puu on terve ja minä vannon että sinä mittaat sen!»
»Sinä ja sinun toverisi ovat kaikki ryöväreitä», huusi eräs miehistä.
Fitz Patrick kääntyi kantapäillään ja ryhtyi jälleen työhönsä. Miehet lopettivat omansa ja rupesivat keskustelemaan.
Sinä iltana oli jouluaatto. Illallisen jälkeen meni Karkea Sasu suoraan keittokämpästä miesten kämppään. Fitz Patrick, joka istui toimistossaan, kuuli juominkien sorinan nousevan yhä korkeammaksi ikäänkuin salaperäinen myrskytuuli kaukaisissa petäjissä. Hän kohautti olkapäitään ja merkitsi papereihinsa sen päivän tulokset. Sitten hän vääntäysi väsyneenä tilalleen, sillä metsissä ei pidetä muita joutopäiviä kuin sunnuntait. Puolen yön aikaan tuli joku sisään. Fitz Patrick havahtuneena unestaan raapaisi valkeata ja näki kokin katselevan epävarmasti häneen veren tahrimien silmäluomien alta. Mies oli osaksi humalassa, osaksi loukkaantunut, mutta enimmältä osaltaan säikähtynyt.
»He ovat liian voimakkaita minulle. He ovat liian voimakkaita minulle!» kertaili hän samein äänin.