Fitz Patrick potkaisi peiton syrjään ja pani jalkansa lattialle.
»Antakaa minun jäädä tänne», rukoili kokki, »en häiritse teitä. En äännähdäkään. Olen saanut selkääni!»
»Tietysti voit jäädä», vastasi mittaaja. »Tule tänne.» Hän pesi miehen otsan ja sitoi sen siteillään, jotka hän otti laukustaan. Mies meni äänettömäksi ja katsoi häntä, kummastellen hänen ystävällisyyttään.
Monta tuntia myöhemmin kuuli Fitz Patrick ikäänkuin unenhoureissa miesjoukon lähtevän metsään aikaisessa aamupakkasessa. Hänen tietoisuuteensa tunkeutui hämärinä humalaisten kirouksia ja karkeita sadatuksia. Jonkun ajan perästä hän itsekin nousi ja vaati aamiaista.
Kokki, kalpeana ja hermostuneena toi sen hänelle. Mies oli ilmeisesti kiihoittunut, epävarma ja halukas puhumaan. Vihdoin istuutui hän penkille vastapäätä Fitz Patrickia ja alkoi.
»Fitz», sanoi hän, »älkää menkö metsään tänään. Miehet ovat mielettöminä humalasta ja Karkea Sasu on vallan suunniltaan. Kuulin viime yönä heidän keskustelunsa. He aikovat taas muuttaa tuon tukin toiseen paikkaan ja he vannoivat, että jos te vielä kerran sen hylkäätte, niin he tappavat teidät. He tarkoittavat totta. Senvuoksi he lähtivät metsään tänään.»
Fitz Patrick joi kahvinsa äänettömänä. Sanaakaan virkkamatta nousi hän ja puki ylleen takkinsa. Äänetönnä hän pani pyökkipuiset merkintälautansa taskuunsa ja otti taipuisan mittansa nurkasta.
»Minne olette menossa?» kysyi kokki hätäisenä.
»Menen tekemään työtä, josta minulle palkkakin maksetaan», vastasi Fitz
Patrick.
Hän suuntasi matkansa ajotielle, katse suoraan eteenpäin ja hengityksen höyrytessä. Ensimmäisen osan hän mittasi tarkkaan, asettaen mittapuunsa kunkin tukin tyveä vasten ja merkitsi numerot moniosaiseen taulukkoonsa sekä veti sitten nopeasti viivan tukkiin sinikynällään.