Tuuma tuumalta hiipi käsi sokeasti hihnaa kohti. Se saavutti sen, mutta luiskahti ohi.
Silloin, kuten tuli ennen sammumistaan, leimahti Regis Brugieren luonto. Kummallisesti väännellen ruumistaan ja kasvojaan kohosi hänen ruumiinsa pystyyn, käden yhä hapuillessa karkeatekoista ovea. Sitten se horjahteli hetkisen ja lysähti kokoon. Miehen tahdonvoima solui hänestä viimeisessä äärimmäisessä yrityksessä. Kahdesti koetti hän vielä umpimähkään, mutta ne olivat heikkoja yrityksiä. Vihdoin, huoahtaen, antautui hän pakkaselle, joka häntä oli odottanut. Pakkanen oli armelias. Regis Brugiere nukahti.
Viisi päivää myöhemmin lopetti Jim, mustan ja valkoisen kirjava setteri levottoman edestakaisin-kulkunsa, lopetti yrityksensä hypätä öljytylle akkunalle, jonka takana oli metsä ja ruokaa yllin kyllin, lopetti kiipeämisensä ruoan täyteistä hyllyä kohti ja kiertyi kokoon oven eteen mahdollisimman lähelle isäntäänsä, joka makasi sen ulkopuolella. Siinä se kuoli nälkään, uneksien armeliaassa turtuneisuudessa metsäkanoista lumisessa erämaassa. Siten täyttyi oikeus Regis Brugieren ja Jim koiran asiassa.
VI.
TAIVAAN TUULIEN TUUDITELTAVANA.
1.
Barbara oli kauan kahdenvaiheella ottaako reikäompeleiset vaiko silkkisukat, mutta päätti vihdoin ottaa ensinmainitut. Sitten hän suvaitsi tarjota pienen tyytyväisen hymyn miellyttäville pikku kasvoilleen peilissä ja astui ovesta tätinsä luo. Täti hämmästyi asianmukaisesti. Barbara levitti nyt ensi kerran sievät harsosiipensä Pohjolan suurilla metsämailla. Omituisen heiveröisen sopeutumattomalta näytti hän nyt tuvan karkeiden seinien muodostamaa taustaa ja ovesta näkyvää tummaa metsänreunamaa vastaan.
Barbara oli pienen pieni olento, jolla oli pikku lapsen päähänpistot. Hän tiesi erinomaisen hyvin, että hänen suurin vetovoimansa oli siinä, että hän painoi päänsä hieman taaksepäin niin että hänen terävähkö, ihastuttava leukansa sai hullaannuttavan sulonsa parhaiten näkyville. Hän tiesi myös erinomaisen hyvin, että hänellä oli täyteläät kirsikanpunaiset huulet, joitten silkinhieno reunus vaaleni persikan väriseksi. Eikä hän myöskään voinut jäädä tietämättömäksi siitä tosiasiasta, että hänen vaalea tukkansa ja mustat samettisilmänsä olivat mitä ihastuttavimmassa ja harvinaisimmassa ristiriidassa keskenään. Kaiken tämän ja vielä enemmänkin Barbara tiesi, koska hänen peilinsä sen hänelle ainakin tusinan kertaa päivässä vannoi todeksi. Että hän oli tieten, kiusoittelevasti, harkiten ja tyynesti mielenrauhan häiritsijä, tiesi hän vallan hyvin, koska miehet, niin pitkälle kuin hänen muistinsa ulottui, olivat sitä hänelle kertoneet, kukin omalla mitallaan katkeraa huumoria. Hän tyytyi asiain - tilaan ja käyttäytyi sen mukaan kaikissa tilanteissa kuin kuningatar, jolla oli määrätön luku erikoisoikeuksia hyväkseen käytettävänä.
Sitten kun hänen vanha, yksinkertainen salolaistätinsä oli ihaillut ja huudahdellut äkkiä täydeksi perhoseksi muuttunutta kotikutoista kultakoteloa, päätti Barbara lähteä kävelylle. Hän tiesi, että tuolla puolen viileätä, ihastuttavaa metsämaata, vain puolen mailin päässä asuivat Adamsit. Adamsitkin olivat salolaisia, mutta he olivat inhimillisiä ja harsokangas on harsokangasta yhtähyvin salolla kuin kaupungissakin. Barbara ilmoitti tädilleen aikeestaan ja astui auringonpaisteeseen.
Päivänvarjo täydensi hänen onnentunteensa. Hän aukaisi sen, asetti sen vinoon olalleen ja käänsi yhden pyöreistä kulmista kasvojensa eteen, leikkien itsekseen pientä huvinäytelmää astellessaan varovaisesti aukeamalla olevien kantojen ja sotkuisten mustikanvarsien välissä. Hän työnsi leukansa eteenpäin ja katseli ujosti hattunsa reunuksen alta juhlallisesti törröttäviä kantoja ja näyttäytyi mahdollisimman suloisena rohkeille, elämöiville peipposille. Vaaleassa kesäpuvussaan ja kirjohatussaan, reikäompeleisissa sukissaan ja hullunkurisen korkeakorkoisissa, hopeasolkisissa kengissään oli hän jollakin tavalla saanut takaisin naisellisen itseluottamuksensa, jonka paksuanturaiset kengät ja salolaisen ankaran yksinkertainen puku oli häneltä vienyt. Ensi kerran tunsi hän itsensä täydellisesti onnelliseksi uudessa ympäristössä, jonne hän lapsellisessa oikukkaisuudessaan oli tullut vierailemaan. Pikku Barbara kulta, hänhän oli vasta kahdeksantoistavuotias.