»Sepä paha», sanoi mies osaaottavasti. »Mistä olette joutunut harhaan?»
»Joko Adamseista tai Maxwelleista, en tiedä itsekään kummastako. Läksin toisesta niistä toiseen. Sitten tuli hirvi ja minä eksyin.»
»Aivan niin», myönteli mies hyvin vakuutettuna. »Ja mitä nyt aiotte tehdä?»
»Minä en aio tehdä mitään. Teidän on vietävä minut kotiin.»
»Adamseille vaiko Maxwelleille?»
»Mikä vain on lähinnä.»
Nuorimies näytti olevan kahden vaiheilla.
Barbara katseli hänen miettivän näköisiä, voimakkaita kasvojaan hattunsa reunuksen alta, jonka hän ujosti oli asettanut oikein päin. Barbara piti hänen kasvoistaan. Ne olivat niin hyväntahtoiset.
»Aurinko on miltei laskenut», vastasi nuori mies vihdoin. »Tehän näette, kuinka pitkiksi varjot jo ovat käyneet. Luuletteko voivanne tunkeutua metsän läpi pimeässä? Siellä on villieläimiä — susia!» lisäsi hän häijysti.
Barbara katsahti häneen pelokkaana.