»Näyttäkää nyt sitten sukan kuivaustaitoanne», suostui Barbara vihdoin.
»Hyvä», sanoi nuori mies. Hän heitti nopeasti taakkansa selästään ja otti pienen kirveen hihnasta.
»En ole poissa kuin hetkisen», vakuutti hän, »ja sillä aikaa täytyy teidän ottaa kenkänne ja sukkanne jalasta ja panna sijaan nämä.» Hän oli puhuessaan aukaissut kantamuksensa ja otti sieltä esille parin paksuja metsänhakkaajan villasukkia.
Barbara piteli niitä kätensä ulottuvilla ja katseli niitä. Sitten katsahti hän nuoreen mieheen ja sitten he molemmat nauroivat.
Sillä aikaa kun hänen uusi suojelijansa oli poissa, ei Barbara ainoastaan vaihtanut sukkia, vaan hän teki vallan ihmeitä harsohameelleen. Todellakin, sehän ei ollut niinkään hullun näköinen.
Kun nuori mies palasi syli täynnä kuusen kuoria ja tervaksia, tapasi hän Barbaran istumassa pystyssä päin kaatuneella tukilla jalat huolellisesti sullottuina alleen. Tulen eteen ripusti hän pian kaksi hämähäkin verkkoa ja kaksi kultaisen pientä, aivan naurettavan pientä hopeasolkista kenkää. Sitten hän näppärästi pani pienen teltan pystyyn. Yhtä kätevästi teki hän toisen valkean kahden tukin väliin, otti esille paistinpannun ja rupesi illallisen teko-puuhiin.
Oli jo hämärä. Jollakin kummallisella tavalla oli metsästä hävinnyt sen äskeinen epäystävällisyyden tuntu. Linnut lauloivat aivan samalla tavalla kuin niitten oli tapana laulaa huvimatkoilla, joita tehtiin pikku metsikköihin kotona. Oli vaikeaa uskoa olevansa erämaassa. Nuori mies hääräili siellä täällä tottuneen kepeästi hoidellen pannujaan ja lisäten valkeata. Barbara katseli häntä jännittyneenä. Vähitellen tuli hän vakuutetuksi siitä, että nuori mies ansaitsi huomiota ja hän huomasi, että nuori mies ei ollut katsonut häneen kertaakaan sen jälkeen kuin hän oli alkanut varustelunsa yötä varten. Nyt hän oli parhaillaan kääntelemässä jotakin pihisevää pannussaan.
»Oletteko hyvä», sanoi Barbara, käskevä tuntu äänessään. »Minulla on niin jano.»
»Teidän täytyy odottaa, kunnes käyn lähteellä», vastasi mies liikahtamatta.
Barbara nosti pientä nenäänsä tuntien olevansa oikeutettu harmistumaan.