Pitkän ajan perästä hän vasta suvaitsi katsoa mieheen päin. Mies nauroi itsekseen. Barbara nosti taas nopeasti nokkaansa. Yhtäkaikki tuntui metsässä ikävältä.
»Illallinen on valmis», ilmoitti mies hetken perästä.
»En luule, että välitän mistään», vastasi Barbara arvokkaasti. Hän oli kovin väsynyt ja nälkäinen, huonolla tuulella ja hänen silmänsä alkoivat tulla kuumiksi.
»Oh, varmastihan te syötte», intti toinen huolettomasti. »Tulkaa nyt, ennenkuin se jähtyy.»
»Minähän sanoin, jo teille, etten välitä mistään», vastasi Barbara ylpeästi.
Vastaukseksi otti nuori mies hänet käsivarsilleen ja kantoi hänet kymmenkunta askelta tulen ääreen ja istutti hänet vieressä olevalle tukille. Hänen vieressään oli puhtaalle puunkuorelle pantu pala paistettua hirvenlihaa, paahdettua leipää ja kupillinen teetä. Barbara vastusteli vihaisesti.
»Älkää olko hupakko», sanoi nuori mies ankarasti, »tehän tarvitsette ravintoa. Syökää nyt.»
Barbara katsoi häntä suurin silmin. Sitten alkoi hän syödä paistia. Jonkun ajan perästä huomautti hän: »Te olette oikein kiltti», ja kun hän oli juonut viimeisen pisaran teetä hymyili hän hieman nöyrästi ja sanoi: »kiitos».
Nyt oli jo pimeä ja yö oli hiipinyt puuvartion läpi aivan nuotion ääreen saakka. Mies asetti kumisen vaatteen sen viereen. Barbara istuutui sille ja nojasi tukkiin. Mies seisoi hänen yläpuolellaan ja otti esille piipun.
»Saanko polttaa?» kysyi hän.