Hän punastui kovasti ja kääntäen päätään toisaalle, veti hän tytön hameen niin alas, että se peitti hänen nilkkansa. Sitten hän otti winchesterinsä ja ampui kolme laukausta. Ensimmäinen sattui pyörtynyttä intiaania korvan taakse. Toinen lävisti toisen pyörtyneen intiaanin rinnan, kolmas kävi sen intiaanin hartiain läpi, joka oli katkaissut jalkansa ja joka juuri yritti päästä potkiskelevan hevosen taakse suojaan.
Vähän sen jälkeen saapui Billy Knapp vankkurikaravaaneineen.
VIII.
BILLYN KELTANOKKA.
Eräänä keväänä seitsenkymmenluvun alkupuolella piti Billy Knapp jonkinlaista kievaria ja hotellia Deadwoodin ja Big Hornin teiden risteyksessä Custer laaksossa. Matkustajat, jotka siinä kääntyivät tieltä toiselle, pysähtyivät usein yöksi siihen. Hän möi tarvikkeita sekä miestä että hevosta varten. Edellinen käsitti pääasiallisesti whiskyä, jälkimmäinen taasen heiniä. Se olikin parasta mitä siitä saattoi sanoa. Hotelli oli hirsistä, kaksikerroksinen ja se oli jaettu osastoihin palttinaverhoilla, tarjotakseen edes kuvan jonkinlaisista yksityishuoneista silmiin nähden vaikkei suinkaan korviin. Siinä oli kolme sänkyä ja joukko lavitsoita ja se ylvästeli oikein naiskeittäjällä — ensimmäinen laatuaan vuoriseudulla. Billy ei pitänyt sitä kauan. Hän oli liian levoton luonne. Mutta kertomuksen aikaan oli hän vielä sekä huvitettu että tyytyväinen siitä.
Henkilökunnan muodosti laitoksessa Billy, äskenmainittu nainen sekä eräs vanha Pistol, nimeltä Charley. Viimeksi mainittu kantoi aina vyöllään monta tuliasetta ja oli hänellä sangen paljon sanomista, mutta kuten Billy sanoi, ei koskaan ollut saanut mitään kokoon. Tämä ei suinkaan Lännessä saattanut riippua tilaisuuksien puutteesta. Hänen tehtävänään oli olla »kaikki kaikessa».
Eräänä iltana istui Bill nojatuolissaan hotellinsa seinävierellä odotellen postivaunua. Aikaa myöten se tuli. Charley kompuroi ulos, kantaen vesiämpäriä hevosille. Ajaja heitti ohjakset hänelle ammattinsa erikoisoikeudet tuntevan ylhäisellä oikeudella, laskeutui hitaasti istuimeltaan ja astui sitten komeasti tarjoiluhuoneeseen saamaan ryypyn. Billy seurasi perässä tarjoilemaan.
»Olipa onni», sanoi ajaja ja nojasi kyynärpäihinsä.
»Kuuluuko mitään uutta?» kysyi Bill.
»No eipä ihmeitä.»