Patriarkka ilmestyi nurkan takaa ja samoin teki keittäjätärkin, mustasilmäinen, punaposkinen olento jonka Billy sittemmin laski kahdeksanneksi uhkarohkeaksi yrityksekseen avioasioissaan.
»Ota vieraan sotapussi talteen», komensi Billy, »ja Nell, luonnollisesti hommaat kokoon hieman syötävää.»
Vieras otti käteensä pienen käsilaukkunsa ja seurasi Charleytä asuntoon. Kun hän sitten hieman myöhemmin ilmestyi illalliselle, kantoi hän käsilaukkua mukanaan ja asetti sen penkin alle, joka oli pöydän vieressä. Syötyään asetti hän sen aivan kätensä ulottuville polttaessaan piipullisen tupakkaa ulkona. Luonnollisesti ei tällainen jäänyt Billyltä huomaamatta.
»Vieras», sanoi hän, »näytätte olevan erinomaisen kiintynyt tuohon laukkuunne.»
»Niin olen, sir», piipitti vieras. Billy sylkäisi arvonimelle. »Minulla on siinä eräitä esineitä jotka ovat minulle suuriarvoisia.» Hän avasi pussin ja otti esille aivan tavallisen näköistä naista esittävän tavallisen valokuvan. »Se on äitivainajani», sanoi hän. Billy sylkäisi taas ja meni sisään.. Hän halveksi hentomielisyyttä, olipa se laatuaan mitä hyvänsä.
Molemmat miehet istuivat illallista syödessään vastatusten ja punaposkinen tyttö tarjoili. Vieras katsoi lautaseen koko ajan kun tämä oli huoneessa. Hän istui kuin orrella penkin päässä jalat allaan ja varpaisin nojaten. Kun Kun tyttö lähestyi, jäykkenivät hänen hartia- ja käsivarsilihaksensa hämmennyksestä ja aiheuttivat vallan eriskummallisia käden liikkeitä. Hän vastaili vain yksitavuisesti.
Billy söi runsaasti ja totisena. Loppupuolella ateriaa istahti Charley hänen viereensä. Charley oli huonolla tuulella ja ruoka oli hänen mielestään jäähtynyttä.
»Nell», huusi hän, tällainen ei kelpaa sioillekaan syötäväksi.»
Tyttö ei ollut millänsäkään. Eikä liioin Billy. Puheentapa oli sillä paikkakunnalla sellainen. Vieras pudotti veitsensä.
»Enpä sitten ihmettele, että ette välitä siitä», sanoi hän, naurettavan pieni annos närkästystä äänessään.