»Aivan oikein. Minua he etsivät. Kun nyt tiedätte missä olen, miksi ette kerro sitä heille ja pelasta Billyä?»
Tyttö hätkähti, mutta hänen terävä Lännen älynsä näki heti vaikeuden siinä.
»He ajattelevat, että Billy sittenkin auttaa teitä.»
»Rakastatteko häntä?» kysyi vieras.
»Jumala tietää, että olen aika luja, mutta niin on asia.» tunnusti tyttö ja painoi päänsä alas.
Näkymätön vieras vaikeni ja mietti.
»Olen aika liisterissä itsekin», puhui hän itsekseen »ja minulla on tehtävä, joka minun täytyy suorittaa kohdistamatta huomiotani mihinkään muuhun. Tavallisestihan ihmiset eivät välitä minusta, enkä minäkään heistä. Varsinkaan naisväki. He aivan näännyttävät minut. Luulenpa etten kohoa kovinkaan korkealle heidän silmissään, jos joudun heidän kanssaan kiistasille. Tavallisestihan he panevat minuun yhtä paljon huomiota kuin metsälutikkaan. Minähän en potki siltä, senhän ymmärrätte. Mutta kerran koiran iässä ikäänkuin kaipaan ystävällistä silmäystä heidän puoleltaan. Omaa naispuolta minulla ei koskaan ole ollut, ei koskaan. Joskus ajattelen, että saattaisi olla somaa, jos tietäisin jonkun tytön typykän odottavan minua jossakin. Mutta ei ole, eikä koskaan tule olemaankaan. Minä olen sillä tavalla luotu. Te kohtelitte minua kauniisti tänä iltana. Te olette ensimmäinen nainen, joka koskaan on suudellut minua omasta ehdostaan…»
Tyttö kuuli heikkoa rapinaa ja sitten hiljaisen maahantulon.
Kurkistaessaan akkunasta, erotti hän varjomaisen olennon hiipivän hotellin nurkan taa. Hän pani kätensä sydämelleen ja kuunteli. Hänen käsityksensä vieraan liikehtimisestä oli korkeintaan hämärä, mutta hän oli kuullut hänen tunnustavan, että hänen suudelmansa oli merkinnyt hänelle paljon ja hädässäänkin tunsi hän voimakasta halua nauraa. Hän oli suonut hyväilynsä pikku miehelle jotenkin samoin tuntein kuin hän olisi suudellut koiran kylmää kuonoa.
Alakerrassa olivat miehet hieman mietittyään päättäneet käyttää kuulaa. Se oli siihenkin nähden paikallaan, että Billy oli uranaukaisijoita preerialla. Sitäpaitsi ei hän ollut mikään hevosvaras. Jotta ei turhaan viivyteltäisi, oli toimitus päätetty tapahtuvaksi heti ja samassa paikassa. Billy seisoi selkä omia hotellin hirsiään vasten kädet ja jalat sidottuina, mutta silmät peittämättä. Hän ei koskaan menettänyt rohkeuttaan. Lyhyen armonaikansa kuluksi, jonka valmistukset hänelle tarjosivat, selitti hän vastustajilleen mitä hän heistä ajatteli.