»Vuoristo ei ole enää kaukana», suvaitsi Billy lausua, kun lännestä tullut kylmä viima nosti hänen lakkinsa liertä ja pieni pilvenhattara oudon hiljaisena ja nopeasti kiiti tähtien ohi.
Keltanokka oli taas kääntynyt katsomaan katolla istujaa, joka kiinnitti tavattomasti hänen mieltään, kun vaunu pysähtyi niin äkkiä, että hän oli viskautua istuimeltaan. Hän pääsi vaivoin tasapainoon taas ja Billy, jalkajarrua vasten kierteli levollisesti ohjaksia sen ympäri.
»Kädet ylös, heti», kuului terävä komento edestäpäin pimeydestä.
»Tarkoittaa teitä», sanoi Billy keltanokalle, nostaen samalla kätensä päänsä yli ja istuutuen mukavasti istuimelleen. »Valmis», huusi hän leikillisesti pimeyteen.
Aivan kuin merkin annettua kajahteli pimeydessä laukausten ryske ja kolmasti kaikui vastaus kuusipiippuisista. Jarrun kiljahdus oli eksyttänyt vaununpuolustajan, jotenka hän ei tiennyt mistä päin äskeinen ääni oli tullut. Hän oli hypännyt väärältä puolelta alas ja joutui siten suojattomaksi, ja hänen vastustajansa oli ampunut hänet kuoliaaksi.
Maantie-rosvo astui turvallisena esiin ja virkkoi Billylle: »annahan
Billy minulle tuo laatikko.»
Billy kiipesi istuimensa yli ja pudotti raskaan, raudoilla kiskoitetun laatikon maahan. »Eipä taida kukaan huomata Buchia tuossa», sanoi hän ajatellen vaununpuolustajaa, joka makasi liikkumattomana.
»Aja eteenpäin», komensi rosvo.
Kolme tuntia myöhemmin tulivat Billy ja tointunut keltanokka Deadwoodiin ja kymmenisen minuuttia sen jälkeen tiesi koko leiri mitä oli tapahtunut.
Nyt oli, se täytyy mainita, Deadwood äskettäin valinnut itselleen poliisipäällikön. Hän ei juuri näyttänyt poliisilta ensinkään, sillä hän oli pieni, heikonnäköinen ja kaljupäinen ja muutenkin näytti kovin lapselliselta. Mutta kun sanon teille, että hänen nimensä oli Alfred, niin tiedätte, että asia oli oikealla tolalla. Häneltä yhteiskunta nyt odotti aloitetta. Se odotti, että hän pestäisi joukkueen, johon kuuluisi jokainen, jota ei välttämätön toimi pidättäisi ja että se heti lähtisi takaa-ajoon. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt.