»Älä koske siihen», huusi Alfred.
Mies heitti aseensa ja makasi kuin kaniini kolossaan.
»Otappas tuo kuusipiippuisesi piipun suusta kiinni ja heitä se sopivan matkan päähän itsestäsi», neuvoi Alfred. »Ja nyt Winchester!. Nouse nyt ylös, jotta saan nähdä minkä näköinen sinä olet.» Mies totteli. »Sinä et oikeastaan näissä oloissa tarvitse tuota toistakaan käsiasettasi», jatkoi pikku mies. »Ei, älä irroita sitä kotelosta, vaan irroita koko hoito, vöineen päivineen. Hyvä! Jäykkene nyt ja seiso liikkumattomana paikallasi.»
Sitten Alfred nousi ja laskeutui alas laaksoon.
»Hyvää huomenta», huomautti hän ystävällisesti.
Hän katseli ympärilleen, huomasi miehen hevosköyden, otti sen maasta ja selvitti sen.
»Sinä olet aika suuri kooltasi», puheli Alfred kuin seurustellen, »ja söisit minut varmaankin elävältä, jos tulisin sitomaan sinut aivan lähellesi. Kädet ylös!»
Sukkelalla heitolla ja nykäyksellä kiersi hän köyden silmukan miehen ojennettujen ranteitten ympärille ja veti sen tiukalle.
»Pysy siinä», sanoi hän, pannen pyssynsä pois.
Hän irroitti toisen revolverinsa vyöltään merkitsevästi ja lähestyi sitoakseen solmun.