Miehet koettivat tehdä laskelmia. Se ei ollut helppoa. Sadastakahdestatoista panoksesta, joilla he olivat taistelun aloittaneet, oli jäljellä vain kuusikymmentäkahdeksan. Se tiesi sitä, että he yksin viimeisessä kahakassa olivat tuhlanneet kokonaista kolmekymmentäyhdeksän kappaletta. Mikäli he saattoivat arvata olivat he vähentäneet vihollisiaan kahdeksalla miehellä, joista neljä viimeisessä ottelussa. Sitäpaitsi makasi kuolleena monta hevosta. Ensi silmäyksellä saattoi tulos näyttää kehnolta. Mutta sitä se ei ollut. Parhaissakin olosuhteissa on vilkkaasti liikkuva maali vaikeasti osattava. Tässä tapauksessa olivat olosuhteet sellaiset, että Idän mies ei olisi pystynyt saamaan sattumaa höyhenpielukseenkaan kolmen jalan päästä.
Ja nyt alkoi kauhein hetki tätä kauhun päivää. Tusina sotilaita laskeutui satulasta, kaarsi hieman vasempaan ja katosi harvaan kuivaneeseen heinään ja tuskin kuuden tuuman korkuiseen pensastoon. Näytti siltä kuin ei siihen olisi voinut piiloutua yksi ainoakaan mies ja kuitenkin nieli se kokonaisen tusinan aivan kuin ne olisi meri vienyt. Ainoastaan heinän korsi siellä täällä heilahti, ja sen mukaan täytyi Alfredin ja hänen toverinsa ampua nopeasti ja varmasti. Se oli välttämätöntä, sillä siten saattoivat he pidättää tuota salaisesti matelevaa tusinaa tulemasta muutaman askeleen päähän, josta he, jos heidän sotajumalansa sen salli, aikoivat hyökätä ja käsikähmässä lopettaa vihollisensa. Ja sitä hyökkäystä ei enää voinut pysähdyttää. Valkoiset miehet tiesivät sen varsin hyvin ja kävivät omantunnontarkasti työhön kourallisine ammuksia näyttääkseen punaisille, ettei ollut niinkään terveellistä madella mäkien huipuilla syksyisenä päivänä. Siellä täällä makaili vielä intiaaneja mikä polvillaan, mikä mahallaan ja koettivat näyttää, että asia oli päinvastainen.
Tuima taistelu oli lämmittänyt miehiämme. Nyt alkoi kylmä viima tunkeutua villavaatteiden läpi ja nosti ihon kananlihalle. Oli mahdotonta määritellä ammunnan vaikutusta, mutta molemmat miehet tiesivät, että heidän tarkkuutensa väheni. Vaikka Alfred kuinka olisi purrut yhteen hampaitaan ja vaikka hän kuinka olisi pidättänyt hengitystään, ei hän sittenkään voinut sovittaa sitä varmaa, tarkoituksenmukaista ja nopeaa nykäisyä liipasimelle, joka on välttämätön tarkka-ammunnassa. Vaikka hän kuinka olisi pannut vastaan, sai pyssy aina pienen nykäyksen oikeaan, hanan pudotessa. Maa oli hyvin kylmä. Ennen pitkää tunsivat miehet voittamatonta halua kaiken uhallakin astua muutaman askeleen edes takaisin veren lämmikkeeksi. Vaara ei heitä pidättänyt. Ainoastaan aro-asukkaan juurtunut kauhu jonkin mahdollisuuden menettämiseen pidätti heitä paikallaan.
Kuitenkin onnistui heidän pitää tusina varovaisen välimatkan päässä, vieläpä luulivat he saaneensa muutamia vaarattomiksikin. Intiaanin menettelytapoihin kuuluu odottaminen, odottaminen määrättömän kärsivällisesti, hitaasti madella lähemmä, jalan, tuuman kerrallaan ja sitten kotkan nopeudella käyttää hyväkseen tilaisuutta, jonka pieninkin väsymyksen aiheuttama epäviisas teko vihollisen puolelta saattoi tarjota. Toinen toisensa perästä kajahteli kallisarvoinen ammus ja putosi sitten aukosta tyhjänä ja hyödyttömänä. Ja yhä lähempänä liikahtelivat heinien latvat.
»Toivoisinpa, vieras, ettet olisi lähtenyt eteläänpäin», jutteli
Alfred. »Olisimme muussa tapauksessa lähempänä Pierren tietä.»
»Minä panen loput toivostani intiaaneihin», kalisteli toinen hampaitaan. »Toivon että he pian tekevät hyökkäyksen taas, sillä minä olen kohtapuoleen jäässä.»
Kahden tienoilla tuli aurinko esille ja tuuli laimeni. Vaikka auringon säteet olivatkin heikot siihen vuodenaikaan, sai ero aamulla vallinneeseen ilmaan nähden miesten jäsenet kuitenkin lämpiämään. Onnistuipa Alfredin saada vääntämällä ja kääntämällä eväspussista leipää pienen palan, jonka he veljellisesti jakoivat keskenään. Mutta panokset vähenivät pelottavasti.
»Me järjestämme kuoleman linjan», aloitti Alfred. »Niin kauan kuin he pysyttelevät tuon pensastupsun toisella puolella ovat he turvassa. Hoida sinä tuota puolta.»
»Oikein», myöntyi vieras.
Se tuotti heille suhteellisesti levollisen ajan. He panivat tupakaksikin ja tunsivat itsensä jotenkin onnellisiksi. Lähelle olevalle mäelle olivat muut intiaanit asettuneet leiriin ja suhtautuivat asiaan varsin kepeästi. Kahden valkoihoisen poistaminen elävien kirjoista oli pieni asia heille, eivätkä he sen enempää huolehtineet asiasta. Heidän välinpitämättömyytensä ärsytti tavattomasti rosvoa.