Vihdoin nousi kuu ja tulikin päätti syttyä. Seitsemännellä yrityksellä se paloi tarmokkaasti ja asettui sitten vakavasti hehkumaan pannukakuille sopivalla kuumuudella.
Mutta sen haiku oli kitkerä ja iltaviima oli oikullinen. Kitkerä savu ja tyhjä vatsa sopii vallan hyvin sananlaskuksi, kun sen sovittaa meksikolaisiin. Enimmät loikovista lehmäpaimenista kirosivat vain hieman hartaammin ja kääriytyivät tiukemmin huopiinsa, mutta José Guiterrez murisi, heitti peittonsa yltään ja lähestyi valkeata.
Sam pyöräytti silmävalkuaisiaan häneen hetkeksi, naurahti puoleksi hämmästyneeseen tapaansa ja kääntyi taas patojensa ja pannujensa puoleen. José, ollen pahalla tuulella ja lapsellinen, tahtoi tehdä jollekin jotakin ja läimäytti sen vuoksi pitkällä piiskansiimallaan keskelle pannukakkukasaa, joka vielä oli järjestämättä. Piiska jätti kapean juovan pannukakkupatteriin. Sam katsahti äkkiä ylös.
»Älä tee sitä!» sanoi hän suuttuneena.
Hän katsoi tovin aikaa tiukasti kukkomaiseen Joséhen ja kääntyi sitten keittohommiinsa. Asetellessaan kallistelevaa kahvipannua vakavammaksi sattui hän törmäämään Josén reiteen. José potkaisi paikalla ja tuimasti koko keittohoidon hajalle. Paistinpannu lensi salviaruohopensaaseen, kahvipannu vieri maakoloon sylkien poroa ja vettä hiljalleen vähenevällä voimalla, kattila pyörähti kyljelleen, pannukakut hajaantuivat puolueettomasti ja mikä pahinta, valkea sammui kokonaan.
Black Sam alkoi nousta hitaasti. Seuraavassa silmänräpäyksessä lyyhistyi hän korahtaen takaisin, veitsen pisto kyljessä.
Murhaaja seisoi ja katseli uhriaan, muut meksikolaiset tuijottivat. Tom hyppäsi vankkurien nokalta, veti aseensa vyöltään, tähtäsi tarkkaan ja ampui kahdesti. Sitten hän kääntyi ja lähti juoksemaan Alfredia kohti.
Lehmäpaimen ei pysty juoksemaan kovin nopeasti. Hänellä on tavallisesti sellainen tonnisto kannettavanaan pitkävartisten saappaitten, kannusten, varusten ja panosvyön muodossa, että hän käykin horjuen. Tomin onnistui päästä pienen, kivisen kuilun yli, ennenkuin meksikolaiset selvisivät hämmästyksestään ja pääsivät irtaantumaan peitoistaan. Sitten katsahti hän taakseen. Hän näki, että muutamat paimenista juoksivat varusvankkureille, toiset taas irroittivat muuleja ja että muutamat olivat asettuneet polvilleen ja varustautuivat ampumaan. Viimemainitun huomatessaan alkoi Tom ponkata puoleen ja toiseen juostessaan. Se tietenkin hidastutti hänen kulkuaan. Puolitiessä mäelle tuli Alfred häntä vastaan matkalla ottamaan osaa leikkiin, olipa sitten kysymys mistä tahansa. Pieni mies ojensi kätensä ja tarttui Tomiin. Tom ponnisti jalustinta vasten ja oli hetkessä kahdenreisin satulassa.
Alfred kääntyi takaisin mäelle ja alkoi sanaakaan sanomatta hurjasti sovitella piiskaansa hevosensa olkapäille. Kun he mäen päällä ratsastivat laitumella olevien hevosten ohi, käännähti Tom hevosen selässä ja tyhjensi jäljellä olevat ammuksensa keskelle laumaa. Kaksi hevosta tupertui potkien maahan, muut hajaantuivat joka taholle. Alfred murahti hyväksyvästi, sillä se teki takaa-ajon vaikeammaksi ja antoi siten heille pitemmän etumatkan.
Sekä Alfred että Tom tiesivät vallan hyvin, että hevonen joka kantoi selässään kahta miestä ei saattanut päästä pakoon yhtä miestä kantavalta, mutta he tunsivat myöskin seudun ja se merkitsi heille sitä, että jos he vain pääsisivät onnellisesti sen kapean solan luo, joka kulki vanhan savimäen poikki, niin se saattaisivat pelastua Petersoniin, joka sijaitsi hyvänlaisen mailimäärän päässä siitä. Se saattoi käydä päinsä siitäkin syystä, että mies, jolla on vaara takanaan, kiipeää nopeammin kuin se, jolla on vaara edessäpäin. Sitäpaitsi panisi vilkas puolustus varmaan vihastuneen meksikolaisenkin miettimään ennenkuin hän alkaisi kiipeämisen. Niin ollen pakoitti Alfred hevostaan eteenpäin vanhan virran pohjalla olevan tasamaan poikki lähintä ja ainoata läpipääsyä kohti. Viisitoista mailia edessäpäin oli säännöllinen kulkureitti. Muuta tietä ei vuorelle päässyt, se oli joka puolelta luoksepääsemätön kuin vanhanaikainen linnoitus. Meksikolaiset olivat tällöin onnistuneet suopungeillaan ottamaan kiinni muutaman hajaantuneista hevosista ja olivat jo tulossa heidän perässään hurjasti karjuen. Alfred katsoi taakseen ja virnisteli. Tom heilautti suurta olkihattuaan kiusoittelevasti.