Sillätavoin, toisten kaataessa ja karsiessa korven honkia ja toisten kuokkiessa ja ojaa kaivaissa kului aika niin että siirtolan ruokakello kutsui meitä aamiaiselle.

Aamiaisen syötyä alkoi sama ryske ja kestikin taas siihen saakka, kunnes kello kutsui päivällisaterialle.

Päivällisen syötyämme heiluimme korvessa vielä pari tuntia ja tulimme kellon kutsumana kotiin.

Kylvettyämme ja kahvit juotuamme menimme juhlasaliin, jossa pidettiin luvun lasku- ja kirjoitusharjoituksia. Enemmän kehittyneet lähtivät opistolle luentoja kuulemaan. — Opistoa näette siirtolan puolesta avustettiin rahalla ja luonnon antimilla, jonka vuoksi siirtolan asukkaat saivat käydä opiston luennoilla.

Seitsemäs luku.

Niin meni ensimäinen työpäivä iltaan. Illallisen syötyä menimme lepohuoneeseen, jossa vähän aikaa keskusteltua heittäydyimme vuoteillemme. Olin niin tyytyväinen siirtolassa olooni, että ennen nukkumistani päätin jäädä siirtolan töitä tekemään pitemmäksikin aikaa. Olin kuitenkin työstä ja kaikesta siitä uudesta, mitä olin nähnyt ja kuullut siksi väsynyt, että nukahdin pian.

Kauvan en kuitenkaan ehtinyt nukkua, kun korvissani alkoi kuulua tuttu sävel. Aloin kuunnella sitä tarkemmin…. Eroitin jo sanatkin…. Kuin tuhansista suista syöksyi sanat:

"On kurjan kurjat kunniassa raharuhtinaat nuo röyhkeät — — — — — — — — — — — ne työtä ryöstävät —"

Hieroin silmiäni ja aloin tarkastella ympärilleni… Missä olen?… Kauhistus… Puistossa, johon kaupungissa menin istumaan. Kaikki — siirtola, talo kaupungissa, höyryvene, opistot, pellot, uutiskorpi, ne kaikki olivatkin vain katoavaa, pois häipyvää unta. Olinkin vaan siinä samassa riistäjäin maailmassa, josta jo luulin päässeeni. Työorjain taistelu ei ollut hiventäkään laimennut. Yhä edelleenkin täytyi heidän seista kylki kyljessä mahtavaa kapitalismia vastaan ja torjua sen kiihkoisia hyökkäyksiä. Edessäni oli sama taistelu, samat tuskat ja kärsimykset kuin ennenkin.

Pahoilla mielin, ruumiillisesti ja henkisesti masentuneena nousin ylös penkiltä. Luitani kolotti ja vilun väreet raastoivat ihoani. Se teki tuskani kaksinkertaiseksi. Kuinkahan kauvan olin mahtanut nukkuakaan? Aurinkokin näytti takaperin kulkeneelta. Se oli itäpuolella taivaan lakea aivan kuin aamupäivällä…. Aivan oikein. Tuollahan marssii mielenosotus-joukko, jonka sunnuntai-aamuna oli määrä lähteä liikkeelle…. Koko yön olen siis tässä nukkunut ja uneksinut köyhälistön onnesta, onnesta jota tuskin milloinkaan tulevat silmäni näkemään — —