Minusta alkoi leikki tuntua huvittavalta ja niin vaikkakin epäillen lähdin kuin lähdinkin mukaan.
Toinen luku.
Kun oli kiire, nousimme ensimäisessä kadunkulmassa ajurin rattaille ja lähdimme ensin asunnoistamme hakemaan välttämättömimpiä matkatarpeita. Sitten kummankin asunnossa käytyämme, lähdimme — Esan sanojen mukaan — matkakirjojen hakuun.
Ajettuamme sitten muutaman minutin katuja ylös ja alas, seisautti ajuri hevosensa erään korkean kivitalon pääovelle. Vaikka Esa kiirehtikin joutumaan, ehdin kuitenkin silmäämään oven päällä olevaa talon nimikilpeä. Siinä seisoi suurilla, punaisilla kirjaimilla maalattuna: »*Suomen satamatyöntekijäin liitto*». Hymähdin itsekseni, mutta mitään puhumatta seurasin Esaa. Ovesta sisään astuttuamme nousimme suoraa päätä kuin suuret herrat konsanaankin kolmanteen kerrokseen. Alakerta oli näette «Satamatyömiehen» painon, suuren osuusravintolan ja osuuskauppojen hallussa. Toisen kerroksen huoneissa kuului olevan juhlasali ja kokous- sekä lukuhuoneita. Niin Esa portaita ylös kömpiessä kertoi.
Kolmanteen kerrokseen päästyämme menimme heti vasemmanpuoleisesta ovesta sisään. Sielläkös oli hyörinää ja pyörinää. Telefoonit ja muut sähköpirittimet helisivät niin että, jollei olisi suurta mies- ja naisjoukkoa nähnyt kaappien ja kirjoituspöytien edessä häärimässä, olisi luullut tulleensa johonkin maalaissepän pirikellokauppaan. Kiire näkyi olevan kaikilla sisässä olijoilla. Ololippujen hakijoita ja muita asiamiehiä oli suuri liuta järjestetyssä rivissä vuoroaan odottamassa. Ei siinä sentään kauvan viivytty. Kohteliaasti ja vuoronsa mukaan palveltiin meitä kaikkia. Työ kävi kuin siimaa. Pian tuli meidänkin vuoromme astua esiin. Saimme asiamme toimitetuksi ja niin lähdimme siirtolan ololiput taskussa tulemaan ulos.
Ennenkuin lähdin portaita alas tulemaan, tarkastin sivumennen kaikki sen kerroksen ovissa olevat osotekilvet. Siinä ovessa, josta äsken tulimme ulos, seisoi »Suomen Satamatyöntekijäinliiton toimisto«. Vastapäätä olevassa ovessa oli: »Satamatyömiehen toimitus«. Suoraan perällä oli neljä ovea rinnan ja niissä yhdessä kirjoitus »Satamatyömiehen konttori«, toisessa »Sairas- ja hautausapukassa», kolmannessa »Suomen Satamatyöntekijäin Osuuskassa« ja neljännessä «Tapaturmavakuutuskassa». Kun oli kiire, emme ehtineet niihin huoneisiin sisään katsomaan, mutta kiirettä kaiketi niidenkin ovien takana oli, kun ihmisiä niin paljon kulki sinne sisään ja sieltä ulos.
Ajurin rattaille noustuamme ja ostettuamme eräältä kiltin, melkein herraskaisen näköiseltä tytöltä päivän »Satamatyömiehen«, lähdimme huristamaan hyvää vauhtia asemaa kohti. Siinä mennä huristaissa eteenpäin, ennen asemalle päästyä kysäsin Esalta:
— Mitenkäs tämä nyt taas on ymmärrettävissä, kun tämä »Satamatyömiehen» numero on ilmestynyt tänään, senhän piti alkaa ilmestymään vaan keskiviikkopäivinä ja nythän on lauantai.
— Kysymyksesi saa minut taaskin ihmeisiini, sanoi Esa ja jatkoi kysyen, etkö sinä sitten tiedä siitäkään, että Satamatyömies ilmestyy nyt kaikkina arkipäivinä. Se oli vaan silloin alussa, kun se ilmestyi kerta viikossa. Nyt on toista ja toinen aika. Me tarvitsemme ammattilehden joka päivä.
Olin jo vallan ymmällä. Nyt, jos en matkan alussakaan, jaksanut käsittää enää en niin mitään. Olin aivan pyörällä kaikkine ajatuksineni. Satamatyömiehillä omanaan — niinkuin näytti — moinen muhkea kivitalo, se mylläkkä sen talon sisäpuolella, kesäsiirtola, Satamatyömies jokapäiväinen lehti, omat painot ja muut tokeet. Se kaikki oli jo liikaa minun yhdelläkertaa ymmärtääkseni se. Senpä vuoksi pidinkin suuni kiltisti kiinni ja katselin hymähdellen kun Esa muiden matkalle lähtiöiden kera, asemalle ehdittyä hymysuin hääri piletin ostossa ja muissa matkapuuhissaan. En osannut enää ajatellakaan mitään. Istuin vaan ja ihmettelin. — Kummallista tosiaan.