"Ehkä", sanoi Dorry, "tahdon koettaa." Sitten hän erosi kello kainalossa, ja Clover huusi hänelle kiusoitellen:
"Päivällinen on kello 132, älä unohda!"
"En suinkaan", sanoi Dorry. Kaksi vuotta sitten ei hän olisi niin hyväntahtoisesti sietänyt itselleen naurettavan.
"Miten sinä saatoitkaan antaa kellosi uudestaan?" sanoi Clover heti oven sulkeuduttua. "Hän turmelee sen. Sinähän pidät siitä niin paljon."
"Ajattelin että hän tuntisi olevansa kovin masentunut, ellen antaisi hänen koettaa", vastasi Katy sävyisästi, "en usko hänen sitä turmelevan. Wetherellin apulainen pitää Dorrysta, ja hän varmaankin näyttää hänelle, mitä sille on tehtävä."
"Olit sangen kiltti, kun annoit", vastasi Clover, "mutta jos se olisi ollut minun, en luule että olisin antanut."
Juuri silloin aukesi ovi, ja Hanna törmäsi sisään kahta vuotta pitempänä, muutta muuten aivan entisellään.
"Voi, Katy!" sanoi hän hengästyneenä, "etkö olisi niin hyvä ja sanoisi Filipille, ettei hän pesisi kananpoikia sadevesitynnörissä. Hän on jo pannut sinne kaikki kirjavaan lajiin kuuluvat — ja on juuri panemaisillaan valkean lajinkin poikaset. Luulen että yksi pieni poikanen on jo kuollut." —
"Voi, hän ei saa — tietystikään hän ei saa!" sanoi Katy. "Kuinka sellainen on hänen päähänsä pälkähtänyt?"
"Hän sanoo että ne ovat likaisia, sillä ne ovat juuri kuoriutuneet, ja hän väittää, että niiden keltainen väri on munanruskuaista. Sanoin hänelle, ettei niin ole laita, mutta hän ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa." Ja Hanna väänteli käsiään.