"No — käsissäsi, hyvin hellävaroen. Ja sitten minä antaisin niiden juosta päivänpaisteessa."
"Minä teen niin", sanoi Filip laskeutuen hänen polveltaan. "Mutta suutele minua ensin, sillä eihän minun tarkoitukseni ollut paha." Filip piti paljon Katystä. Neiti Petingill sanoi salaisuuden olleen siinä, ettei Katy pyrkinyt hallitsemaan poikaa, vaan koetti aina olla ystävällinen ja hyvä eikä loukannut Filipin tunteita.
Ennenkuin Filipin kenkien kapse oli ehtinyt portailla hiljentyä, pisti vanha Mary päänsä ovesta. Hänen kasvoillaan oli huolestunut ilme.
"Neiti Katy", sanoi hän, "toivoisin että puhuisitte Santerin kanssa ja käskisitte hänen pitämään puuvajan järjestyksessä. Te ette tiedä, miten huono järjestys siellä on."
"En kai tiedäkään", sanoi Katy hymyillen ja sitten huoaten. Hän ei ollut nähnyt puuvajaa kiikusta putoamisensa jälkeen. "Älä ole huolissasi, Mary, puhun siitä Santerille, ja hän laittaa sen kyllä kuntoon."
Mary tepasteli tyytyväisenä alakertaan, mutta muutaman minuutin kuluttua hän tuli takaisin.
"Neiti Katy, eräs mies toi saippualaatikon, ja tässä on lasku. Hän sanoi sen olevan kuitatun."
Kului vähän aikaa, ennenkuin Katy löysi kukkaronsa, ja sitten hän tarvitsi lyijykynän ja tilikirjan, ja Elsien täytyi nousta tuoliltaan pöydän äärestä.
"Voi ystäväni", sanoi hän. "Toivon etteivät ihmiset aina tulisi meitä häiritsemään. Olisipa hauska tietää, kuka ensi kerralla tulee."
Hän ei kauankaan saanut sitä miettiä. Melkein jo hänen puhuessaan kuului taas ovelta koputusta.