Katy ja Clover olivat hyvin ällistyneen näköisiä. Rosvo käyttää sellaista kieltä!
"John Billins on ostanut uuden hevosen", jatkoi Imogen, "hm — hm — hm — hän. Luulen ettei mikään muu siinä huvita sinua. Oh, niin! kuulehan, lopussa on vähän runoakin:
"'Sinisiivin tullos kyyhkysein,
Pesäksesi laita rintasein!'"
"Eikö se ole kaunista?"
"Eikö hän ole muuttunut?" kysyi Clover. "Hän kirjoittaa niinkuin hän olisi muuttunut."
"Muuttunut!" huudahti Imogen heiluttaen kiliseviä korvarenkaitaan.
"Hän on aina ollut yhtä hyvä!"
Siihen ei saattanut enää mitään sanoa. Katy tunsi huuliensa väräjävän ja peläten, että kävisi epäkohteliaaksi ja purskahtaisi nauruun, alkoi hän puhella muuta mahdollisimman nopeaan. Koko ajan hän huomasi silmillään mittailevansa Imogenia ja ajattelevansa: "Olenko tosiaankin joskus pitänyt hänestä? Miten kummallista! Oi, kuinka viisas mies isä onkaan!"
Imogenin vierailu kesti puoli tuntia. Sitten hän hyvästeli.
"Hän ei ollenkaan kysynyt, kuinka sinä voit", sanoi Elsie suuttuneena. "Minä huomasin sen, hän ei kysynyt kertaakaan."
"No, niin — hän varmaankin unohti. Me puhuimme hänestä, emmekä minusta", vastasi Katy.