"Toden totta! Minä nousin aivan omilla jaloillani, omin voimin!"
Toiset olivat liian hämmästyneitä kyetäkseen puhumaan, joten Katy jatkoi selittäen:
"Se tapahtui aivan yhtäkkiä. Silmänräpäyksessä tunsin, että jos koettaisin, niin voisin, ja melkein ennenkuin ehdin ajatellakaan koettelinkin, ja niin minä nousin ja liikuin tuoliltani. Pidin kiinni ainoastaan käsinojasta koko ajan! En tiedä, kuinka pääsin takaisin, pelkäsin niin kovin. Oi, tytöt!" ja Katy kätki kasvonsa käsiinsä.
"Luuletteko että enää kykenen tekemään sitä uudelleen?" kysyi hän katsoen ylöspäin kostein silmin.
"Mikset, tietystikin sinä kykenet!" sanoi Clover, jota vastoin Elsie tanssien huudahti: "Ole varovainen! Olehan toki varovainen!"
Katy koetti, mutta joustavuus oli lauennut. Hän ei kyennyt liikkumaan ollenkaan tuoliltaan. Hän alkoi ihmetellä, oliko hän ehkä uneksinut koko tapahtuman.
Mutta seuraavana päivänä, kun Clover sattui olemaan Katyn huoneessa, kuuli hän äkkiä huudahduksen ja kääntyessään huomasi hän vierellään Katyn seisovan aivan omilla jaloillaan.
"Isä, isä!" kirkui Clover kiiruhtaen alas. "Dorry, Hanna, Elsie, tulkaa! Tulkaa katsomaan!"
Isä oli ulkona, mutta kaikki toiset kerääntyivät heti. Tällä kertaa Katyllä ei ollut mitään vaivaa "kyetä siihen uudelleen." Hänen tahtonsa näytti olleen lamassa, mutta nyt sen virottua tarkkasivat jäsenet tahdon käskyjä ja tottelivat niitä.
Kun isä tuli sisään, oli hän yhtä hämmästynyt kuin lapsetkin. Hän käveli kävelemistään Katyn tuolin ympäri tehden Katylle kysymyksiä ja pyytäen häntä vuorotellen nousemaan ja istumaan.