Se tuotti hänelle suurta hupia. Oli kuin hän olisi lukenut jotakin hauskaa kirjaa nähdessään kaikkia uusia esineitä ja pieniä muutoksia. Aina hänellä oli jotakin ihmettelemistä.
"Mitä, Dorry", sanoi hän, "kuinka kaunis kirjahylly! Milloin olet sen saanut.?"
"Se on vanha hylly! Minullahan on se ollut jo kaksi vuotta. Enkö ole koskaan kertonut sinulle siitä?"
"Ehkäpä oletkin", vastasi Katy, "mutta minä en ole sitä ennen nähnyt, joten se ei ole mieleeni painunut."
Elokuun lopussa oli Katy käynyt jo niin vankaksi, että hän alkoi puhua alakertaan menosta. Mutta isä sanoi: "Odota. Se väsyttäisi sinua paljon enemmän kuin samalla tasolla käveleminen", selitti hän, "olisi parasta jättää se vähän tuonnemmaksi — kunnes jalkasi ovat aivan varmat."
"Minä luulen myöskin samaa", sanoi Clover, "ja sitä paitsi tahdon järjestää huoneet ja saada ne hauskoiksi, ennenkuin tarkat silmäsi näkevät ne, sinä neiti emännöitsijä. Oi, minäpä kerron jotakin! Päähäni on pälkähtänyt hyvin kaunis ajatus. Katy, voit määrätä päivän, jolloin tulet, ja me olemme kaikki valmiina vastaanottamaan sinua, ja sitten me pidämme pidot! Isä, kuinka pian Katy voi tulla?"
"No, sanoisinko varmasti: noin kymmenen päivän kuluttua."
"Kymmenen päivän! Eikös silloin ole seitsemäs päivä syyskuuta?" kysyi Katy. "Sitten, isä, jos saan, menen ensi kerran kahdeksantena päivänä. Niinkuin tiedätte, oli se äidin syntymäpäivä", lisäsi hän hiljaisella äänellä.
Niin asia päätettiinkin. "Miten hauskaa!" huudahti Clover hypellen ja taputellen käsiään. "En koskaan, koskaan ole kuullut mitään niin erikoisen hauskaa. Isä, koska sinä tulet alakertaan? Minua niin hirveästi haluttaa puhella sinun kanssasi."
"Aivan heti — mieluimmin kuin että takkini liepeet kiskotaan repaleiksi", vastasi tohtori Carr nauraen, ja he läksivät yhdessä.