En voi kertoa, mitä rouva Knight sanoi heille. Joka tapauksessa se oli sangen liikuttavaa, koska vähitellen useimmat tytöt alkoivat itkeä. Heidän rikoksensa rangaistukseksi ilmoitettiin, etteivät he saa välitunteja kolmeen viikkoon, mutta se ei ollut puoleksikaan niin vaikeata kuin nähdä rouva Knightin niin "uskonnollisena ja masentuneena", kuten Cecy jälkeenpäin kertoi äidilleen. Nyyhkyttävät syntiset lähtivät kouluhuoneesta yksitellen. Kun useimmat heistä olivat menneet, kutsui rouva Knight Katyn korokkeelle ja sanoi hänelle erityisesti muutamia sanoja. Hän ei ollut ankara, mutta Katy oli liian katuvainen ja väsynyt kestämään paljoa, ja pian hän itki kuin vesiputous tai meri, joksi hän oli kuvitellut itseään.
Helläsydäminen rouva Knight oli siitä niin liikutettu, että hän päästi Katyn sillä kertaa ja suuteli häntä anteeksiannon merkiksi, mikä pani Valtameri paran itkemään yhä kovemmin. Koko kotimatkan hän nyyhkytti. Uskollinen pikku Clover juoksi hänen vierellään huolissaan ja pyysi häntä lopettamaan itkunsa, samalla pidellen hänen pukunsa riekaleita, sillä se oli repeytynyt ainakin kahdestatoista paikasta. Katy ei voinut lakata itkemästä; kaikeksi onneksi sattui Izzie-täti olemaan poissa kotoa. Ainoa henkilö, joka näki hänet tässä surkeassa tilassa, oli lastenhoitaja Mary, joka rakasti lapsia, ollen aina valmis auttamaan heitä heidän huolissaan.
Tällä kertaa hän hyväili ja taputteli Katyä, aivankuin hän olisi ollut Hanna tai pikku Filip. Hän otti hänet syliinsä, hautoi kylmällä hänen kuumaa päätään, suki hänen tukkaansa, voiteli lääkkeellä hänen kuhmujaan ja otti esille puhtaan mekon, joten lapsi parka punaisista silmistään huolimatta oli teeaikana entisensä näköinen, eikä Izzie-täti huomannut mitään erikoista.
Vastoin tavallisuutta oli tohtori Carr sinä iltana kotona. Se oli lapsista aina suuri juhlahetki, ja Katy tunsi olevansa onnellinen, kun hän sai toisten lasten levolle mentyä yksin nauttia isänsä seurasta ja kertoa hänelle koko tapahtuman.
"Isä", sanoi hän istuen hänen polvellaan, mistä hän, niin iso tyttö kuin olikin, piti hyvin paljon, "mistä syystä ovat toiset päivät niin onnellisia ja toiset niin onnettomia? Tämä päivä alkoi kokonaan hullusti, ja kaikki, mitä tapahtui, meni nurinpäin; ja toisina päivinä, jotka alkavat hyvin, kaikki onnistuu pitkin päivää. Ellei Izzie-täti olisi pidättänyt minua aamulla, eivät numeroni olisi alentuneet, ja sitten en myöskään olisi suuttunut, ja siten en ehkä olisi joutunut toisiinkaan ikäviin selkkauksiin."
"Mutta mikä saattoi Izzie-tädin pidättämään sinut?"
"Hilkannauhan kiinnittäminen, isä."
"Mutta mistä se johtui, että nauha oli irti?"
"Niin", sanoi Katy vastahakoisesti, "luulen syyn olleen minussa, sillä se pääsi irti tiistaina, enkä minä ommellut sitä."
"Lapseni, niinkuin huomaat, olet etsinyt tämän onnettoman päivän alun Izzie-tädistä. Etkö ole koskaan kuullut sananpartta: Naulan puutteessa kenkä menetettiin."