Ja taas pienokaisparka korotti ääntään ja alkoi itkeä.
Luulen, ettei tohtori Carr ollut koskaan elämässään nauranut niin makeasti kuin silloin päästessään asian perille ja saadessaan tietää, että Katy ja Clover olivat ottaneet itselleen kasvatin. Mutta hän oli hyvin ystävällinen Susanna paralle ja kantoi hänet rappuja alas lastenkamariin. Vuoteessa toisten lasten vieressä Marianne pian unohti surunsa ja nukahti.
Pikku sisarukset hämmästyivät kovasti aamulla herättyään kun huomasivat Vauvan nukkuvan vierellään. Mutta heidän ilonsa muuttui pian kyyneleiksi. Aamiaisen jälkeen tohtori Carr vei Mariannen kotiin hänen äidillensä joka oli pelästynyt hirveästi hänen häviämisestään ja hän selitteli lapsille, että ullakkosuunnitelmasta oli kokonaan luovuttava. Suru oli suuri lastenkamarissa, mutta kun Marianne sai luvan käydä heillä silloin tällöin leikkimässä haihtui se vähitellen. Muutamia kuukausia tapahtuman jälkeen muutti O'Rileyn perhe Burnetista, ja siihen loppui Katyn ensimäinen ystävyys.
Seuraava tapaus oli vieläkin hullunkurisempi. Eräs omituinen tummaihoinen nainen asui aivan yksinään pienessä mökissä koulun lähellä. Hän oli vanha ja hyvin pahasisuinen. Naapurit kertoivat hänestä niin hirvittäviä juttuja, että lapset pelkäsivät kulkea hänen asuntonsa ohitse. Aina ennenkuin he sille kohdalle saapuivat he menivät toiselle puolelle katua. Näin he tekivät niin säännöllisesti, että ruohikkoon oli tallautunut polku. Mutta tämä pieni talo lumosi Katyn jollakin tavalla. Hänestä oli hauskaa pälyillä sen oven lähettyvillä, mutta hän oli kumminkin valmis juoksemaan tiehensä, jos mummo sattui ryntäämään ulos luudanvarsi kädessä. Kerran hän pyysi Santerilta ison kaalinpään ja pyöräytti sen mökin ovesta sisään. Vanha mummo näkyi pitävän siitä, ja sen jälkeen Katy aina ohi kulkiessaan pysähtyi puhuttelemaan häntä. Hän tuli niin rohkeaksi, että istuutui portaille katselemaan vanhan mummon työskentelyä. Se tuntui Katysta peloittavan hauskalta. Sehän oli aivankuin olisi istunut leijonan luolan suulla ja pelolla odottanut, milloin hänen majesteettinsa päähän pälkähtäisi hyökätä hänen kimppuunsa ja syödä hänet suuhunsa.
Sen jälkeen Katy ihastui erään saksalaisen kultasepän kaksoistyttäriin. He olivat jo aikuisia, ja heillä molemmilla oli aina yhtäläiset puvut. Heitä tuskin saattoi eroittaa toisistaan. He osasivat yhtä vähän englantia, ja kun Katy ei osannut sanaakaan saksaa, supistui heidän seurustelunsa hymyilyihin ja kukkavihkojen lahjoittamiseen, joita Katy antoi heille, milloin he vain kulkivat portin ohitse. Hän oli niin ujo, että hän, ojennettuaan kukkaset heille, heti juoksi tiehensä. Kaksoiset nähtävästi olivat mielissään tästä, sillä eräänä päivänä, kun Clover sattui katselemaan ikkunasta, näki hän heidän avaavan portin, kiinnittävän pienen käärön pensaaseen ja nopein askelin kiirehtivän pois. Tietysti hän heti huusi Katyä, ja molemmat lapset riensivät katsomaan, mitä käärö sisälsi. Siinä oli hilkka — kaunis sinisestä silkistä tehty nuken hilkka, tekokukilla koristettu. Siihen oli kiinnitetty paperilippu, jolle oli omituisella ulkolaisella käsialalla kirjoitettu seuraavat sanat:
"Pienelle kiltille tytölle, joka niin ystävällisesti antoi meille kukkasia."
Saatatte itse päättää, olivatko Katy ja Clover mielissään vai eivätkö.
Tämä tapahtui Katyn ollessa kuusivuotias. En voi sanoa, kuinka monta ystävää Katylla sen jälkeen oli ollut. Eräs konesiivooja ja eräs höyrylaivan kapteeni kuuluivat niihin. Samoin myös rouva Sawyerin keittäjä, miellyttävä vanha vaimo, joka opetti Katyä keittämään ja neuvoi häntä valmistamaan munakastiketta ja sokerikakkua. Eräs sievä ja hyvin puettu hattuompelija oli yksi heistä, ja häntä Katy itsepintaisesti nimitti Estelle-serkuksi Izzie-tädin suureksi harmiksi! Ystäviin kuului myöskin eräs kaupungin vankilassa oleva rosvo, jonka ikkunan alla Katy seisoskeli mitä surkeimmalla äänellä sanoen: "Minun käy teitä niin sääli, mies-parka! Onko teillä minun kokoistani pientä tyttöä?" Miehellä oli nuoranpätkä, jonka hän laski ikkunasta. Katy sitoi ruusunnuppuja ja kirsikoita nuoraan, ja rosvo veti ne ylös. Se oli niin mielenkiintoista, että Katy tunsi suurta surua, kun mies vietiin valtionvankilaan.
Sitten seurasi lyhyt ystävyyden aika Cornelia Perhamin kanssa, joka oli miellyttävä ja hyväluontoinen tyttö ja jonka isä oli hedelmäkauppias. Pahoin pelkään, että ystävyyden aiheutti Katyn mieltymys luumuihin ja viinirypäleisiin. Oli erinomaisen hupaista mennä Cornelian kanssa hänen isänsä puotiin ja avauttaa kokonaisia rusina- ja viikunalaatikoita ja kulkea hissillä ylös ja alas niin usein kuin halutti. Mutta kaikista Katyn omituisista tuttavuuksista oli tädin mainitsema rouva Spenser sittenkin merkillisin.
Rouva Spenser oli salaperäinen henkilö, jota ei kukaan koskaan nähnyt. Hänen miehensä oli kaunis, mutta ilkeän näköinen. Hän oli saapunut tuntemattomalta seudulta ja vuokrannut pienen talon Burnetissa. Hänellä ei näkynyt olevan mitään erikoista tointa, ja hän oli poissa sangen paljon. Hänen vaimonsa sanottiin olevan sairaan, ja kun ihmiset puhuivat miehestä, pudistelivat he päätään ja ihmettelivät, miten vaimo parka yksin tuli toimeen kotona, kun hänen miehensä oli melkein aina poissa.