Tavalla tai toisella tämä hieno puku näytti tuottavan Imogenille hienot tavat, aivan toisellaiset kuin hänellä oli jokapäiväisissä oloissa. Niinkuin tiedätte, käyttäytyvät muutamat ihmiset eri tavalla vieraisilla ollessaan. Olisi melkein saattanut luulla, että tämä oli toinen Imogen, jota tavallisesti pidettiin laatikossa ja otettiin esille sunnuntaisin ja suurina juhlina. Hän pyörähteli varpaillaan, hymyili teeskennellen ja soperteli. Katseli kuvaansa peilistä ja oli kuin hyvin kopeileva aikuinen. Kun Izzie-täti puhutteli häntä, liehakoitsi hän ja käyttäytyi niin merkillisesti, että Cloveria melkein nauratti. Ja Katykin, joka ei saattanut huomata mitään pahaa ihmisissä, joita hän rakasti, oli iloinen saadessaan viedä hänet leikkihuoneeseen.
"Tule, mennään lehtimajaan", sanoi hän kietoen käsivartensa sinisen puvun vyötäisille.
"Lehtimajaan!" huudahti Imogen. "Kuinka ihanaa!" Mutta kun he saapuivat parsanoksien luo, muuttuivat hänen kasvonsa.
"Mutta eihän siinä ole kattoa, ei tornia eikä suihkulähdettä!" sanoi hän.
"No ei, eihän toki", sanoi Clover tuijottaen, "mehän teimme sen itse."
"Oh!" sanoi Imogen. Hän oli huomattavasti pettynyt. Katy ja Clover olivat loukkaantuneet, mutta kun heidän vieraansa ei välittänyt lehtimajasta, koettivat he miettiä jotain muuta.
"Menkäämme aitan ylisille", sanoivat he.
Ja niin he kaikki yhdessä menivät pihan poikki. Imogen tipsutteli sievästi valkeissa silkkikengissään, mutta nähtyään naulaisen pystyhirren hän kirkaisi.
"Voi, ei sinne ylös, ystäväni, ei sinne!" huusi hän, "ei koskaan, ei koskaan!"
"Voi, koetahan edes! Sinne on niin helppo päästä, että oikein", pyyteli Katy, kulkien ylös ja alas monet kerrat perätysten näyttääkseen, kuinka helppoa se oli. Mutta Imogen oli taipumaton.