"Älä pyydäkään minua", sanoi hän teeskennellen, "minun hermoni eivät koskaan kestä sellaista! Ja sitäpaitsi — pukuni!"
"Kuka sinun käski pukeutua siihen?" sanoi Filip, joka oli suorapuheinen lapsi ja taipuvainen kyselemään. Hanna kuiskasi Dorrylle: "Hän on hyvin tuhma tyttö. Lähtekäämme jonnekin muualle omin joukoin leikkimään."
Ja niin pienokaiset yksitellen hiipivät tiehensä jättäen Katyn ja Cloverin kahden huvittamaan vierastaan. He ottivat nukkensa esille, mutta Imogen ei välittänyt niistä. Sitten he ehdoittivat, että he istuisivat varjoon ja kilpailisivat vuorotellen lausumalla runoja, josta leikistä he paljon pitivät. Mutta Imogen sanoi, että vaikkakin hän ihaili runoutta, ei hän koskaan saattanut muistaa niitä ulkoa. Viimein he menivät puutarhaan, jossa Imogen söi paljon luumuja ja raakoja omenia ja näytti nauttivan siitä. Mutta kun hän ei enää jaksanut syödä, valtasi ääretön ikävä seurueen. Vihdoin Imogen sanoi:
"Ettekö koskaan istu vierashuoneessa?"
"Niin, missä?" kysyi Clover.
"Vierashuoneessa", toisti Imogen.
"Oh, hän tarkoittaa seurusteluhuonetta!" huudahti Katy. "Me olemme siellä ainoastaan silloin, kun Izzie-tädillä on vieraita. Siellä on aivan pimeää ja ikävää, ymmärräthän. Sitä paitsi on paljon hauskempaa olla ulkona. Eikö sinustakin tunnu siltä?"
"Kyllä joskus", vastasi Imogen epäilevästi, "mutta minusta olisi hauskaa mennä sinne nyt istumaan vähäksi aikaa. Päätäni kivistää hirveästi tästä kauheasta auringonpaisteesta."
Katy oli aivan päästä pyörällä, kun hän ei tiennyt, mitä tehdä. He kävivät tuskin koskaan seurusteluhuoneessa, jota Izzie-täti piti pyhänä paikkana. Tomun välttämiseksi hän piti karttuunipeitteitä tuoleille levitettyinä eikä koskaan nostanut laskuverhoja, ettei kärpäsiä pääsisi sisälle. Ajatelkaa, lapset menisivät istumaan sinne tomuisine kenkineen! Toiselta puolen Katyn luontainen kohteliaisuus pani hänet koville, kun hänen täytyisi vieraaltaan kieltää, mitä tämä pyysi. Sitä paitsi olisi kauheaa ajatella Imogenin kotonaan kertovan: "Katy Carr ei saa edes silloinkaan istua parhaassa huoneessa, kun hänellä on vieraita!" Vapisevin sydämin hän osoitti tien seurusteluhuoneeseen. Hän ei uskaltanut kohottaa verhoja, joten huone näytti hyvin pimeältä. Hän saattoi juuri eroittaa Imogenin vartalon hänen sohvalla istuessaan ja Cloverin rauhattomasti pyörivän pianotuolilla. Koko ajan hän kuunteli, tulisiko Izzie-täti, ja seurusteluhuone oli hänestä peräti ikävä paikka, ei puoleksikaan niin hauska kuin parsalehto, jossa tunsi olevansa täysin turvassa.
Mutta Imogen, joka ensi kerran näytti olevan tyytyväinen, alkoi puhella. Hän puhui itsestään. Ihmeellisiä juttuja hän kertoi kaikesta, mitä hänelle oli tapahtunut. Kaikilla "Kirjalan" nuorilla naisilla ei yhteensä ollut koskaan ollut merkillisempiä seikkailuja. Vähitellen Katy ja Clover tulivat niin huvitetuiksi, että he ryömivät paikoiltaan sohvan luo suu auki kuunnellen kertomuksia. Katy alkoi kuulostaa Izzie-tädin tuloa. Samassa huoneen ovi lennähti auki, mutta hän ei huomannut sitä. Hän ei kuullut pääovea sulettavan, kun isä tuli kotiin päivälliselle. Tohtori Carr, joka pysähtyi eteiseen silmäilemään sanomalehtiä, kuuli kimakan äänen puhuvan seurusteluhuoneessa. Ensin hän sitä tuskin ollenkaan kuunteli, mutta sitten tunkeutuivat nämä sanat hänen korviinsa: