"Oi, tytöt, se oli suloista, vallan ihanaa! Luulin että olin kaunis, sillä olin kokonaan valkeissa, hiukseni valuivat vapaina, yksi ainoa ruusu, näethän, tässä päälaella. Ja hän nojasi ylitseni sanoen matalalla äänellä: 'Neiti, minä olen rosvo, mutta tunnen kauneuden lumousvoiman. Te olette vapaa!'"
Tohtori Carr työnsi ovea vähän enemmän auki. Ei näkynyt muuta kuin muutamia epäselviä hahmoja, mutta hän kuuli Katyn innostuneen äänen sanovan:
"Oi, jatka, jatka! Mitä tapahtui sitten?"
"Kenen ihmeissä ovat lapset kulettaneet seurusteluhuoneeseen?" kysyi tohtori Carr Izzie-tädiltä, jonka hän löysi ruokailuhuoneesta.
"Vierashuoneeseen!" huudahti neiti Izzie vihaisesti. "No, mutta minkätähden he siellä ovat?" Sitten mennen ovelle hän huusi: "Lapset, mitä te vierashuoneessa teette? Tulkaa heti pois! Luulin teidän leikkivän ulkona."
"Imogenin päätä kivisti", sopersi Katy. Kaikki kolme tyttöä tulivat eteiseen. Clover ja Katy pelästyneinä ja rosvon lumooja alakuloisena.
"Voi", sanoi Izzie-täti äreällä äänellä, "se on ikävää kuulla. Ehkä se on keltatautia. Tahtoisitteko kanverttia tai jotain muuta?"
"Ei, kiitos!" vastasi Imogen nöyrästi. Mutta jälkeenpäin hän kuiskasi
Katylle:
"Minusta tätisi ei ole oikein miellyttävä. Hän on kuin Jakkima, se hirveä vanha mummo, josta kerroin ja joka asui rosvon luolassa ja valmisti hänelle ruokaa."
"Mielestäni et ole olenkaan kohtelias sanoessasi minulle niin", vastasi Katy tästä puheesta hyvin suuttuneena.