Aika näytti kuluvan hyvin hitaasti seuraavaan iltapäivään, jolloin Helena-serkkua odotettiin tulevaksi. Izzie-täti, joka oli hyvin levoton, antoi lapsille paljon määräyksiä, kuinka tuli käyttäytyä. Heidän tuli tehdä sitä ja tätä eikä tehdä muuta. Dorry sanoi vihdoin, että hän toivoisi Helena-serkun pysyvän kotonaan. Clover ja Elsie, jotka olivat itsekseen ajatelleet melkein samaa, olivat iloisia kuullessaan, että hän oli matkalla kylpylaitokseen ja viipyisi heillä ainoastaan neljä päivää.
Kello oli viisi iltapäivällä. He istuivat kaikki portailla odottamassa vaunujen saapumista. Vihdoinkin ne ajoivat oven eteen. Isä istui ajurin istuimella. Hän kehoitti lapsia siirtymään syrjemmälle. Sen tehtyään hän auttoi vaunuista hauskan näköistä nuorta naista, jonka Izzie-täti sanoi olevan Helena-serkun hoitajan, ja sitten hän kantoi Helena-serkun varovaisesti sisälle.
"Voi siinähän ovat ne pikku tiput", olivat ensimäiset sanat, jotka lapset häneltä kuulivat, ja ne lausuttiin niin ilosella ja miellyttävällä äänellä. "Laskekaa minut johonkin, setä. Tahdon niin mielelläni nähdä lapset!"
Sitten isä laski Helenan eteisen sohvalle. Hoitaja toi tyynyn, ja kun Helena-serkku oli päässyt mukavaan asentoon, kutsui tohtori Carr pienokaiset.
"Helena-serkku tahtoo nähdä teitä", sanoi hän.
"Niin tahdonkin", sanoi kirkas ääni "Onko tämä Katy? Kuinka soma, pitkä Katy hän onkaan! Ja tämä on Clover!" sanoi hän suudellen tyttöä, "ja tämä pikku rakas Elsie. Te olette kaikki niin tutunomaisen näköisiä, aivankuin olisin nähnyt teidät ennen." Ja hän syleili heitä kaikkia, ei sentähden, että oli kohteliasta pitää heistä sukulaisuuden vuoksi, vaan sentähden, että hän rakasti heitä ja halusi olla heidän lähellään.
Helena-serkun kasvoissa ja käytöksessä oli jotain, joka heti lähensi lapset häneen. Myöskin Filip, joka kädet selän takana oli väistynyt häntä, tarkasteltuaan häntä minuutin pari kiiruhti hänen luokseen saadakseen osansa suuteloista.
Katyn ensimäinen tunne oli pettymystä. Helena-serkku ei ollenkaan muistuttanut Lucya Sherwoodin kertomuksessa. Hänen nenänsä oli hieman pysty. Hänellä oli ruskea tukka, joka ei ollut kihara, ruskea iho ja kirkkaat silmät, jotka säteilivät hänen puhuessaan ja nauraessaan. Hänen kasvonsa olivat laihat, ja vain ne tekivät hänet sairaan näköiseksi. Hän ei ristinyt käsiään eikä hän näyttänyt kärsivältä, vaan aivan iloiselta ja hilpeältä. Hän ei ollut puettu "röyhelöreunaiseen viittaan", vaan väljään matkapukuun, joka oli tehty kauniista harmaasta kankaasta. Hänellä oli rannerenkaat ja pyöreä, harmaalla höyhenillä koristettu hattu. Kaikki Katyn unelmat "pyhästä sairaasta" näyttivät saavan lentää tiehensä. Mutta kuta enemmän hän tarkkasi Helena-serkkua, sitä enemmän hän alkoi rakastaa häntä, ja hän tunsi, että Helena oli miellyttävämpi kuin hänen ja Cloverin kuvittelema henkilö.
"Hänhän on aivan muitten ihmisten näköinen!" kuiskasi Cecy, joka oli tullut kurkistamaan vastasaapunutta.
"O-oon", vastasi Katy verkalleen, "mutta paljoa, paljoa kauniimpi."