"Niin", sanoi hän. "Sanon sinulle, Katy, mikä minun ajatukseni on. Sievät esineet eivät ole sen maailmallismielisempiä kuin rumatkaan, paitsi silloin, kun ne tekevät meistä turhamaisia ja saattavat meidät välinpitämättömiksi toisista ihmisistä. Ja sairaus itsestään on niin epämiellyttävää, että jolleivät sairaat ihmiset pidä ulkoasustaan tarkkaa huolta, heistä tulee pian silmätikkuja itselleen ja koko ympäristölleen, enkä luule, että yksikään sairas voi huolehtia liiaksi itsestään, ja kun ihmisellä on kipuja selässä, päässä ja koko ruumiissa", lisäsi hän hymyillen, "ei silloin juuri ole sitä vaaraa, että sairas tulisi turhamaiseksi, koski asia sitten yöpaidan ryppyjä tai koreata silkkinauhan pätkää."
Sitten hän alkoi järjestellä kukkia koskettaen kutakin hellävaroen ja aivankuin hän olisi hän hyväillyt niitä.
"Mitä ihmeen melua!" huudahti hän äkkiä pysäyttäen työnsä.
Kuului todellakin eriskummallista ähkinää ja puhkumista, aivankuin joku mursu tai virtahepo olisi kävellyt eteisessä. Katy avasi oven. Katso! siellähän olivat Hanna ja Dorry, posket punaisina siitä, että olivat painaneet nenänsä avaimen reikää vasten koettaen turhaan nähdä, oliko Helena-serkku jo jalkeilla ja valmiina vastaanottamaan seuraa.
"Oi, päästäkää heidät sisään!" huusi Helena-serkku sohvaltaan.
Niin he tulivat huoneeseen ja vähän ajan kuluttua myös Clover ja Elsie. Mikä hauska aamu heillä nyt olikaan! Helena-serkku näytti olevan erinomaisen nerokas kertomaan satuja ja keksimään sellaisia leikkejä, joita voi leikkiä sohvan ympärillä ja joissa ei tarvinnut meluta sen enempää, kuin hän sieti. Izzie-täti, joka pistäytyi huoneessa noin yhdentoista tienoissa, huomasi heillä olevan niin hauskaa, että yks'kaks' hänkin oli mukana leikissä. Sellaista ei ollut kukaan ennen kuullut eikä nähnyt! Izzie-täti istui lattialla, kolme pitkää vaskipuikkoa tukkaan pistettyinä ja leikki iloisesti "olen hieno nainen, aina hieno" nimistä leikkiä. Sitä katsellessaan olivat lapset kuin lumottuja, niin että he tuskin kykenivät leikkimään mukana ja unohtivat lakkaamatta, montako "sarvea" heillä oli. Clover kuvitteli mielessään Helena-serkkua noidaksi, ja kun isä tuli keskipäivällä kotia, sanoi hän melkein samaa.
"Mitä sinä olet heille tehnyt?" kysyi hän avattuaan oven ja nähdessään iloisen seurueen matolla. Izzie-tädin tukka oli puoleksi hajallaan ja Filip kieri lattialla nauraa purskahdellen. Mutta Helena-serkku sanoi, ettei hän ollut mitään erikoista tehnyt, ja kohta isäkin oli lattialla leikkien yhtä hartaasti kuin muutkin.
"Minun täytyy tehdä tästä loppu!" huudahti isä, kun kaikki olivat väsyneet nauruun. Jokaisen päähän oli pistetty paperikynä, niin että ne muistuttivat piikkisian selkää.
"Helena-serkku väsyy kovin. Juoskaa nyt kaikki tiehenne, älkääkä tulko tämän oven lähettyville, ennenkuin kello lyö neljä. Kuuletteko, lapset? Juoskaa — juoskaa! joutuin, joutuin!"
Lapset kiitivät tiehensä niinkuin lintuset, kaikki muut paitsi Katy.