"Huomenna tahdon aloittaa", ajatteli Katy nukahtaessaan sinä iltana. Kuinka usein teemmekään samoin! Ja kuinka surullista onkaan, että usein huomenen muututtua täksi päiväksi heräämme toisin tuntein: välinpitämättöminä, kärsimättöminä ja aivan haluttomina suorittamaan kaikkia niitä kauniita tekoja, joita suunnittelimme edellisenä iltana.
Näyttää joskus siltä, kuin maailmassa olisi katalia pikku haltioita, jotka ovat sidottuina auringon paistaessa, mutta jotka meidän nukkuessamme hiipivät makuuhuoneisiimme kiusaamaan meitä ja kiihoittamaan luontoamme. Tai minkätähden me nousemme pahatuulisina, vaikka olemme menneet levolle hyvätuulisina ja ilosina! Niin oli Katynkin laita. Hänen viimeinen uninen ajatuksensa oli siitä lähtien olla enkeli ja niin paljon Helenan kaltainen kuin mahdollista, mutta kun hän avasi silmänsä, oli hän äreä ja kärttyisämpi kuin koskaan. Vanha Mary sanoi, että hän oli noussut väärinpäin vuoteeltaan. Sivumennen sanoen, onkohan kukaan niin viisas, että kykenisi sanomaan, mikä oikea puoli on, jotta saattaisimme aina valita sen. Kuinka hyvä olisikaan, jos joku sen selvittäisi. Tiedäthän että jos pahatuulisena alamme päivämme, niin näyttävät kaikellaiset onnettomat tapaukset lisäävän mielentilaamme. Aamutöikseen särki Katy kallisarvoisen maljakkonsa, jonka Helena-serkku oli hänelle antanut.
Se oli säiliköllä, ja siinä oli vihkonen punertavia ruusuja. Säilikön päällä oli kääntöpeili. Katyn kammatessa hiuksiaan peili kääntyi vähän, jottei hän saattanut hyvästi nähdä siihen. Hyvällä päällä ollen ei tapahtuma olisi häntä paljoakaan häirinnyt. Mutta kärttyinen kun oli jo alkaessaan, suututti se häntä. Hän sysäsi peiliä vihaisesti. Alaosa kääntyi eteenpäin, kuului helinää, ja Katy näki punertavat ruusut hajallaan lattialla ja Helena-serkun sievän lahjan palasina.
Katy istuutui matolle ja huusi niin kovaa, kuin olisi hän ollut itse
Filip. Izzie-täti kuuli hänen valituksensa ja tuli huoneeseen.
"Onpa se ikävää", sanoi hän poimien palaset, "mutta sen enempää en odottanutkaan. Katy, sinä olet niin huolimaton. Älä istu siinä niin tyhmänä! Nouse pukeutumaan. Myöhästyt aamiaiselta."
"Mikä on?" kysyi isä huomatessaan Katyn punaiset silmät, kun tämä istuutui pöytään.
"Olen särkenyt maljakkoni", sanoi Katy alakuloisesti.
"Oli sangen huolimatonta asettaa se niin vaaralliseen paikkaan", sanoi hänen tätinsä. "Olisihan sinun pitänyt tietää, että peili saattoi kääntyä ja heittää sen lattialle." Sitten, nähdessään ison kyyneleen putoavan Katyn lautaselle, hän lisäsi: "Olet tosiaankin liian iso käyttäytyäksesi kuin pikku lapsi. Kyllä vain Dorryakin hävettäisi tehdä niin. Maltahan nyt jo mielesi."
Tämä nuhde ei parantanut Katyä. Hän poistui aamiaiselta jurottaen äänettömänä.
"Mitä aiotte tehdä tänään?" kysyi tohtori Carr toivoen sillä tavalla kääntävänsä asian hauskempaan suuntaan.