"Kyllä", sanoi Elsie hyvin tärkeällä äänenpainolla. "Ja sitten kirjoitan kirjeen Helena-serkulle."
Katy asteli yläkertaan hitain, laahustavin askelin. Oli lämmin, uuvuttava päivä. Päätä hiukan pakotti, ja silmät tuntuivat turtuneilta paljosta itkemisestä. Hän sanoi itsekseen, että Izzie-täti oli hyvin paha asettaessaan hänet työhön lupa-aikana, ja hän vetäsi ylälaatikon auki ähkien vastenmielisesti.
Täytyy tunnustaa, että neiti Izzie oli oikeassa. Tuskin voi nähdä vaatelaatikkoa, jossa vallitsisi suurempi epäjärjestys kuin tässä. Kaikki esineet olivat sikin sokin, ikäänkuin joku olisi pitkällä kepillä sekoittanut ne perinpohjin. Siellä oli kirjoja ja maalilaatikoita, pieniä kirjoitettuja paperilappuja, lyijykyniä ja harjoja. Käärimättömät sukanvarret olivat kietoutuneet nenäliinoihin, silkkinauhan pätkiin ja liinakauluksiin. Rutistuneita kaularöyhelöitä pilkoitti raskaitten tavaroitten alta, ja päällimäisenä oli kaikellaisia tyhjiä laatikoita, joitten aarteet olivat seuloutuneet laatikon pohjalle ja hävinneet yhteisen tavaraläjän alle.
Paljon aikaa ja kärsivällisyyttä tarvittiin tämän sekasotkun järjestämiseen. Mutta Katy tiesi, että Izzie-täti tulisi kohta sinne, eikä hän uskaltanut keskeyttää, ennenkuin kaikki oli tehty. Kun työ oli valmis, oli hän hyvin väsynyt. Hänen mennessään alakertaan tuli Elsie häntä vastaan kivitaulu kädessä. Nähdessään Katyn hän pisti sen heti selkänsä taakse.
"Et saa katsoa", sanoi hän, "se on kirjeeni Helena-serkulle. Ainoastaan minä tiedän salaisuuden. Se on kokonaan täynnä kirjoitusta, ja minä lähetän sen postiin. Katso, siinä on jo postimerkkikin", ja hän näytti kivitaulun nurkkaa. Tosiaankin oli postimerkki painettu puitteisiin.
"Sinä pikku pöllö", sanoi Katy kärsimättömänä, "ethän saata tuota postiin lähettää. Kas niin, anna minulle kivitaulu. Minä kirjoitan kaiken puhtaaksi paperille, minkä olet taululle kirjoittanut, ja isä antaa sinulle kuoren."
"Ei, ei!" huusi Elsie tehden vastarintaa, "sinä et saa! Sinähän näkisit, mitä minä olen kirjoittanut, ja Helena-serkku sanoi, etten minä saisi kertoa. Se on salaisuus. Anna tauluni olla, sanon sen! Minä kerron Helena-serkulle, millainen halpamainen tyttö sinä olet, ja sitten hän ei rakasta sinua hituistakaan."
"Siinä, ota sitten vanha taulusi!" sanoi Katy tyrkäten häntä kostonhaluisesti. Elsien jalka luiskahti, hän kirkasi ja koetti tarttua käsipuihin, mutta ei onnistunutkaan, ja vierimällä vierien hän pudota kopsahti eteisen lattialle.
Ei hän juuri korkealta pudonnut, ainoastaan kuusi porrasta alas, mutta muksaus oli kumminkin niin kova, että Elsie rääkyi aivankuin hän olisi ollut hengenheitossa. Izzie-täti ja Mary tulivat kiiruhtaen paikalle.
"Katy tyrkkäsi minua", nyyhkytti Elsie. "Hän tahtoi, että kertoisin hänelle salaisuuteni, mutta minä en kertonut. Hän on paha, ilkeä tyttö!"