Katystä tuntui kuin tulisia hiiliä olisi hehkunut hänen päälaellaan, kun hän katseli tuolilla olevia aarteita ja sitten Elsien kasvoja, jotka olivat kirkastuneet sydämellisestä itsensäkieltämisestä. Hän koetti puhua, mutta alkoi sen sijaan itkeä, mistä Elsie pelästyi kovasti.
"Koskeeko sinuun niin kovin?" kysyi hän itkien myötätunnosta.
"Oi ei, ei se ole sen vuoksi!" nyyhkytti Katy, "vaan minä olin sinuun, Elsie, niin suuttunut tänä aamuna ja tyrkkäsin sinua. Voi, anna anteeksi!"
"No, sehän meni kaikki hyvin!" sanoi Elsie hämillään. "Izzie-täti otti jotain pullosta ja voiteli sillä, ja kuhmu hävisi kerrassaan. Tahdotko että menen pyytämään, että hän voitelisi sinuakin vähän — minä menen." Ja hän juoksi ovea kohti.
"Voi älä!" huudahti Katy. "Elsie, älä mene pois. Tule sen sijaan minua suutelemaan."
Elsie kääntyi ikäänkuin epäillen, tarkoittiko kutsu häntä. Katy piti käsiään ojennettuina. Elsie juoksi suoraan niitä kohti. Iso ja pikku sisko syleilivät toisiaan, ja se näytti saattavan heitä toisiansa lähemmäksi, kuin he milloinkaan sitä ennen olivat olleet.
"Sinä olet minun kallein pikku lemmikkini!" mumisi Katy painaen Elsiä vasten rintaansa. "Elsie, olen ollut sinulle hyvin paha, mutta tästä lähtien en enää ole. Sinä saat leikkiä minun ja Cloverin kanssa niin paljon kuin haluat, saat kirjoittaa kirjeitä postilaatikkoihin ja kaikkea muuta!"
"Oi, kuinka hauskaa — hauskaa!" huudahti Elsie hypähtäen ilosta. "Kuinka suloinen sinä, Katy, oletkaan! Helena-serkun ja isän jälkeen tahdon rakastaa sinua eniten.
"Ja" — jännittäen ajatuksiaan, miten palkita tätä harvinaista ystävällisyyttä — "minä kerron sinulle sen salaisuuden, jos sinua kovin haluttaa. Varmasti Helena-serkku sallisi."
"Ei", sanoi Katy, "ei väliä salaisuudesta. En tahdo, että sinä kertoisit sen minulle. Istu vuoteen viereen ja sen sijaan löyhyttele viuhkaasi enemmän."