"Paljon, Katy, sanonko sinulle, mitä minä sinun sijassasi sanoisin itselleni?"
"Ole hyvä", vastasi Katy ihmetellen.
"Minä sanoisin näin: 'Katy Carr, sinä tahdoit käydä koulua ja oppia, että tulisit viisaaksi ja hyödylliseksi, ja nyt on sinulla tilaisuus siihen. Jumala antaa sinun käydä Hänen kouluaan, jossa Hän opettaa kaikellaisia kauniita asioita ihmisille. Mahdollisesti hän pitää sinua siinä ainoastaan yhden lukukauden, tai ehkä kolme tai neljä; mutta kuinka kauan se kestäneekään, on sinun käytettävä tilaisuutta hyväksesi niin hyvin kuin voit, sillä Hän itse tarjoo sen sinulle'."
"Mutta mikä se koulu on?" kysyi Katy. "En ymmärrä, mitä tarkoitat."
"Sitä nimitetään kärsimysten kouluksi", vastasi Helena-serkku suloisesti hymyillen. "Ja paikka, missä läksyt opitaan, on sinun huoneesi. Sen koulun säännöt ovat sangen ankarat, mutta hyvät oppilaat, jotka niitä paraiten noudattavat, huomaavat jonkun ajan kuluttua, kuinka oikeat ja hyvät ne ovat. Läksyt eivät myöskään ole helpot, mutta kuta enemmän luet, sitä enemmän ne mieltäsi kiinnittävät."
"Millaiset ovat ne läksyt?" kysyi Katy käyden huvitetuksi asiasta ja alkaen tuntea aivan kuin Helena-serkku olisi kertonut hänelle jotakin kertomusta.
"No hyvä, yksi on kärsivällisyyden läksy. Se kuuluu vaikeimpiin oppiaineisiin. Kerrallaan ei sitä saata paljon oppia, mutta jokainen ulkoaopittu osa tekee seuraavan osan helpommaksi. Ja niihin kuuluu myös iloisuuden läksy. Ja asioiden parhainpäin kääntämisen läksy."
"Ei aina voi kääntää asioita parhainpäin", huomautti Katy surullisesti.
"Kyllä niitä aina voi! Kaikilla asioilla on ikäänkuin kaksi kosketinta. Etkö sitä tiedä? Toinen on sileä kosketin. Jos tartut siihen, kohoaa esine keveästi, mutta jos otat kiinni rosoisesta koskettimesta, satuttaa se käsiäsi, ja esine on silloin raskas nostaa. Muutamat ihmiset tarttuvat aina rosoiseen koskettimeen."
"Onko Izzie-täti 'esine'?" kysyi Katy. Helena-serkku oli iloinen kuullessaan hänen nauravan.