X LUKU
Pyhä Nikolai ja Pyhä Valentin
"Mitähän lapset tekevät tänään?" sanoi Katy laskien käsistään "Norja ja norjalaiset" nimisen kirjan, jota hän luki neljännen kerran, "en ole nähnyt heitä sitten päivällisen."
Izzie-täti, joka istui ommellen toisella puolella huonetta, katsahti työstään.
"En tiedä", sanoi hän, "he ovat Cecyn luona tai jossain muualla. He palaavat kai pian."
Hänen äänensä tuntui vähän merkilliseltä ja salaperäiseltä, mutta
Katy ei sitä huomannut.
"Minulla oli eilen kaunis ajatus mielessäni", jatkoi hän. "Se oli semmoinen, että he kaikki huomenna ripustaisivat sukkansa tähän huoneeseen eikä lastenkamariin. Siten näet saattaisin nähdä heidän avaavan lahjansa. Izzie-täti, saavatko he? Se olisi niin hauskaa."
"En luule olevan siihen mitään estettä", vastasi täti. Hän näytti koettavan pidättää nauruaan. Katy ihmetteli, mikä häntä huvitti.
Helena-serkun lähdöstä oli kulunut runsaasti kaksi kuukautta, ja nyt oli jo talvi. Ulkona satoi lunta. Katy saattoi nähdä isojen hiutaleiden pyörien liikkuvan ikkunan ohi, mutta niitten näkeminen ei pannut häntä värisemään. Se saattoi vain huoneen tuntumaan lämpöiseltä ja kodikkaalta. Huone olikin nyt hauska. Loimuava valkea paloi uunissa. Kaikki näytti siistiltä ja järjestetyltä, ilmassa oli resedan tuoksua, jota levisi pöydällä olevasta pienestä kukkalasista, ja Katy, joka makasi vuoteella, oli aivan toisennäköinen kuin edellisen luvun avuton tyttö.
Vaikkakin Helena-serkun käynti oli kestänyt ainoastaan päivän, oli se vaikuttanut paljon hyvää. Ei niin, että Katy yhtäkkiä olisi muuttunut täydelliseksi. Ei kukaan meistä siten muutu, ei edes kirjoissa. Mutta pääasiahan onkin siinä, että meidät johdetaan oikealle tielle. Katy oli nyt sillä tiellä. Vaikka hän usein kompastui ja luiskahti sekä istahti lannistuneena, jatkoi hän kuitenkin kulkuansa sangen varmasti onnettomista päivistä huolimatta, jotka antoivat hänelle aihetta luulemaan, ettei hän yhtään edistynyt.