Nämä onnettomat päivät, jolloin kaikki näytti vaikealta, ja jolloin hän suutuksissaan ja ärtyisänä karkoitti lapset huoneestaan, olivat kyynelten aikoja. Mutta kyynelten jälkeen hän taas kohosi ja ponnisti voimiansa entistä enemmän. Ja luulen että pieni oppilas taka-askelistaan huolimatta itse asiassa opiskeli läksyänsä sangen hyvin.
Helena-serkku oli suurena lohdutuksena koko sen ajan. Hän ei koskaan unohtanut Katya. Melkein joka viikko hän lähetti jonkun pienen esineen. Joskus se oli vain rivinen, jonka hän oli kirjoittanut lyijykynällä maatessaan sohvalla. Toisinaan se oli huvittava kirja, jokin vasta ilmestynyt aikakauslehti tai jokin pieni sievä esine huoneen koristamiseksi. Tulipunainen vaippa, johon Katy oli puettu, oli yksi hänen lahjoistaan, niin oli myöskin korea syksylehdistä tehty seppele, joka riippui seinällä, samoin pieni kirjahylly sekä kaikellaiset muut esineet. Katy katseli mielellään ympäristöään paikaltaan. Helena-serkku ja hänen ystävällisyytensä näytti täyttävän koko huoneen.
"Toivon että minulla olisi jotain kaunista pantavana jokaiseen sukkaan", jatkoi hän innokkaasti, "mutta minulla on ainoastaan rannikkaat isälle ja nämä suitset Filipille." Hän otti ne puhuessaan päänaluksen alta. Ne olivat hauskan näköiset, villalangasta tehdyt. Niihin oli ommeltu tiukuja sinne tänne. Hän oli itse ne neulonut vähitellen.
"Tuossahan on punertava silkkinen vyönauhani, saattaisinhan antaa sen Cloverille. Olen näet käyttänyt sitä ainoastaan kerran, enkä luule sen mitenkään tahriutuneen. Täti hyvä, toisitko sen nähdäkseni? Se on ylimmässä laatikossa."
Izzie-täti toi vyönauhan. Se näytti aivan uudelta, ja he molemmat arvelivat sen hyvin sopivan Cloverille.
"Enhän minä näet tarvitse vyönauhoja pitkiin aikoihin", sanoi Katy jotenkin surullisella äänellä. "Ja tämähän on oikein kaunis."
Kun hän uudelleen puhui, oli hänen äänensä jälleen kirkastunut.
"Toivon että minulla olisi jotakin hyvin kaunista Elsielle. Izzie-täti, tiedätkö mitä, uskon että Elsie on herttaisin pikku tyttö maailmassa."
"Olen iloinen, että olet huomannut sen", sanoi Izzie-täti, joka oli aina pitänyt erikoisesti Elsiestä.
"Paraiten hän tarvitsee pienen kirjoitusalustan", jatkoi Katy, "ja Hanna tarvitsee kelkan. Mutta, hyvänen aika! Nehän ovat sellaisia isoja esineitä ja minulla on ainoastaan kaksi ja neljännes dollaria."