"Voi!" kirkasi Elsie, joka sillä hetkellä huomasi kirjoitusalustansa.
"Pyhä Klaus on tuonut sen sittenkin! Mitä siinä on kirjoitettuna?
'Katyltä'. Oi, Katy, se on niin kaunis ja minä olen niin iloinen", ja
Elsie halaili Katyä nyyhkyttäen mielihyvästä.
Mutta mikä oli tuo ihmeellinen esine vuoteen vieressä? Katy tuijotti ja hieroi silmiään. Sitä ei ollut siinä hänen vaipuessaan uneen. Miten oli se siihen tullut?
Se oli kukkaruukkuun istutettu kuusi. Kukkaruukun ympärille oli asetettu kultapaperista leikeltyjä suikaleita, tähtiä ja ristejä, jotka tekivät sen hyvin iloisen näköiseksi. Puun oksilla riippui appelsiineja, pähkinöitä, punaisen kiiltäviä omenoita, paahdettuja maissipalloja ja koreita marjaterttuja. Siihen oli myöskin sidottu sinisellä ja punaisella nauhalla pieniä kääröjä, ja puu näytti niin sievältä, että Katy hämmästyksissään päästi riemuhuudon.
"Se on joulupuu sinulle, kun sinä olet sairas, ymmärräthän!" sanoivat lapset, kaikki koettaen syleillä häntä yhtaikaa.
"Me koristimme sen itse", sanoi Dorry hypäten toisella jalallaan, "minä kiinnitin mustat tähdet kukkaruukkuun."
"Ja minä paahdoin maissipallot!" huusi Filip.
"Pidätkö siitä?" kysyi Elsie kyykistyen lähelle Katyä. "Tuo on minun lahjani — tuo, joka on sidottu vihreällä nauhalla. Olisin toivonut, että se olisi ollut kauniimpi. Etkö tahdo niitä heti avata?"
Tietysti Katy tahtoi. Kaikellaisia esineitä pisti pienistä kääröistä esiin. Lapset olivat itse sitoneet joka käärön. Ei kukaan täysikasvuinen ollut saanut auttaa vähääkään.
Elsien lahja oli kynänpyyhin, jossa oli harmaasta kankaasta tehty kissanpoikanen. Hannan lahja oli punertava tinainen nuken tarjotin.
"Eikö se ole kau-u-nis?" sanoi hän ihastellen.