"On tyttö pienoinen,
Hän on niin suloinen
Kuin mesi kukkasten,
Jos vaan niin tahtonee —
Sen tytön nimen alkaa Ee.
On hiuksens' kiharat
Ja silmäns' kirkkahat
Ja hampaat valkeat
Ja suu sen hymyilee —
Sen tytön nimen alkaa Ee.
Sen pikku jalka on
Ain' nopsa, levoton,
Sen ääni sointuv' on,
Se aina helisee —
Sen tytön nimen alkaa Ee.
Miks' on tuo tyttönen
Niin mulle armainen?
Siks' kun se lapsonen
Mua aina lemmitsee —
Sen tytön nimen alkaa Ee."
"Sehän on kuin satua", sanoi Elsie, jonka silmät olivat hämmästyksestä menneet selko selälleen Cloverin ääneen lukiessa säkeistöjä.
Vieläkin koputusta! Tällä kertaa tuli kourallinen kirjeitä. Kaikille muille oli yksi, mutta Katy suureksi hämmästyksekseen sai kaksi.
"No, mitähän tämä lienee!" kysyi hän. Mutta kun hän kurkisti toiseen, näki hän Helena-serkun käsialan ja pisti sen taskuunsa, kunnes kaikki Valentin-kirjeet olisi luettu.
Dorryn kirje avattiin ensin. Sen yläreunassa oli leivoksen kuva; on myös mainittava, että Dorry oli äskettäin käyttänyt hammaslääkärin apua. Runo kuului:
"Pikku Jukka Jöröinen
Nurkassansa istuen
Puree piirastansa.
Mikä lienee tullutkaan,
Äkisti käy huutamaan,
Painaa poskeansa.
Äiti itkun kuulevi,
Avuksi jo tulevi
Pikku pojallensa.
'Mikä vaiva?' Jukaltaan
Näin hän kysyi, pojultaan,
Otti polvellensa.