'Äiti kulta! Armoton
Mulla tuska, vaiva on
Päässä, hampahissa.
Niitä kiskoo, mojottaa,
Kun vaan maistan makeaa —
Piiraan saa nyt kissa!'
Jukka yhä huusi vaan
Noissa hammastuskissaan,
Kättä, jalkaa viskoi.
Tuli eteen työläs tie,
Lääkärihin Jukan vie —
Hän pois hampaan kiskoi."
Se Valentin-kirje antoi lapsille naurun aihetta kauaksi aikaa.
Hannan kirjekuoressa oli paperinen nukke, "Punahilkka" nimeltään.
Kirjeen säkeistöt kuuluivat näin:
"Täss' kuvani, rakkahin Hanna, sä saat,
Se kertovi mun yhä viel' elävän.
Ei tarvis sun tähteni itkeä siis,
Kuin ennen, kun taruni luit hirveän.
Se susi ei minua tappanutkaan,
Kun huusin ja potkin ja tempoilin,
Se suustahan pudotti irti mun
Ja pakeni metsien rotkoihin.
Ja mummo ja minä siit' asti ain'
Tupasessamme yhdessä asumme,
Me voita ja juustoa syömme vain. —
Sen koommin sutt' emme nähneet me.
Ei tarvis sun tähteni itkeä siis,
Jo susi se ilkeä ammuttiin.
Sä mummon mökkihin joskus käy,
Niin tavata voit Punahilkankin."
Hanna oli siihen äärettömän tyytyväinen, sillä Punahilkka oli hänen lempisatujansa.
Filipin kirjeessä oli kumipalanen ja itse kirje oli kirjoitettu hyvin paksuilla kirjaimilla isolle paperiarkille: