Hankkeeni oli erään Kven-lun-ketjussa olevan solan kautta nousta Pohjois-Tibetin ylätasangoille, joiden yli aijoin kulkea varsinaiseen Kiinaan. Mutta tälle matkalle tarvitsimme varmoja oppaita ja kameeleja, ja Parpi Baj, muuan parhaita miehiäni, sai sen vuoksi etukäteen lähteä Mölldjan joelle, jonka ylisen kesäuoman varrella kuului olevan kameeleja suuret määrät, omistajainsa kaitsemina. Parpi suoritti asiansa oivallisesti, ja levähtäessämme heinäkuun 28 p:nä Mölldjan varrella oli hän siellä meitä vastassa 15 hyvän kameelin ja niiden omistajan kera.
Hyvissä ajoin olimme lähettäneet sananlennättäjän Kopan bekin, Togda Muhammed Bekin luo, joka nyt saapui ja auttoi meitä kaupanteossa ja piti hintaa kohtuullisen huokeana. 1,275 tengehillä (715 mk.) ostimme kuusi levännyttä uros-kameelia, vuoriston matkoihin tottunutta rotua.
Leiri Mitt'in luona oli ensimäinen kokonaan asumattomassa seudussa. Tuntematon ja asumaton Pohjois-Tibetti oli nyt edessämme, ja kaksi kuukautta nyt kului ennenkuin tulimme ihmisten ilmoille. Täällä jätimme ulkonaiselle maailmalle jäähyväiset, ja miellyttävältä tuntui olla kiinalaisten mandariinien kynsistä loitolla. Mutta meidän täytyikin tästä puoleen jouduttaa kulkua ja levätä vain semmoisissa seuduissa, missä oli eläimille laidunta.
Vuoristolaisilta (taglikeilta) tässä suhteessa saamamme tiedot olivat kuitenkin tuskin rohkaisevia. Ne vakuuttivat yksimielisesti, että maa etelään päin oli aivan hedelmätöntä, ja minä ajattelin jo valmiiksi senkin mahdollisuuden, että karavaanieläimet vähitellen uupuisivat ja nääntyisivät. Mutta itseämme en luullut minkään vaaran odottavan, kun toivoin pahimmassa tapauksessa jalan voivamme päästä asuttuihin seutuihin, joko sitten pohjoiseen tai etelään päin.
Lama-tjimenin luona söivät eläimemme tyynesti ja rauhallisesti viimeistä kertaa aavistamatta odottavaa kohtaloaan. Kaksi kuukautta myöhemmin makasivat useimmat niistä kuolleina Pohjois-Tibetin ylätasangoilla, eikä karavaanimme tälle matkalle lähtiessä ollut suinkaan pieni. Meillä oli mukana 17 hevosta, 12 aasia ja 6 kameelia, lukuunottamatta moniaita tilapäisesti vuokrattuja eläimiä. Mutta Sarik-kolissa lisättiin karavaania 4 hevosella ja 17 aasilla. Aaseja käytettiin kantamaan säkkejä, joissa oli maissia eläimille.
Kaikkiaan oli meillä siis 56 eläintä, ja jos mainitsen, että ainoastaan 3 kameelia, 3 hevosta ja 1 aasi nääntyneinä ja puolikuolleina saapui Tsajdamin reunavuorelle eli toisin sanoen 90 % kaatui, saattaa käsittää kuinka rasittavia ponnistuksia näiden eläin raukkojen oli kestettävä. Itsessään ei se niin suuria tehnyt, että vähin erin menetimme ne, sillä tämä tapahtui ylipäänsä sitä mukaa kuin ruokavaratkin vähenivät, mutta niiden kärsimysten näkeminen oli surkeata.
Sarik-kolin aulista olimme ostaneet 12 lammasta ja 2 vuohta liikkuviksi ruokavaroiksi, jotka vuoronsa mukaan tulivat teurastettaviksi. Minä olin tahtonut ottaa 20, mutta palvelijani selittivät, että tavattomilla korkeuksilla, missä tästä puoleen tulisimme kulkemaan, liharuoka ei maistu ja mieluummin syö riisiä. Osoittautui kuitenkin, että mukaan otetut lampaat olivat hyvään tarpeesen, ja niitä riitti vain puolelle matkalle, jonka vuoksi sitten ajoittain saimme pitää villin jakin lihaa hyvänämme.
Kuleksivaan menaseriiaamme kuului lopuksi 3 komeata koiraa. Ensinnäkin uskollinen korlalainen Jolldashini, joka aina nukkui vieressäni ja vartioi telttaa niin innokkaasti, ettei kukaan muu kuin Islam Baj päässyt sisään. Edelleen Jollbars (Tiikeri) Kara-sajsta, iso, keltainen, pörheä koira, sekä musta ja valkoinen Buru (Susi) Dalai-kurganista. Kaksi viimeksi mainittua pysyttelivät aina miesten telttojen luona, missä ne pitivät hirveätä melua öisin, haukkuivatpa karavaanieläimiäkin, jos nämä poistuivat kovin kauvas leiriltä.
Marssiessa seurasivat kaikki koirat leikkien ja toisiaan ajaen karavaania, josta kuitenkin urkenivat pitkät matkat nähdessään joitain otuksia vuorilla. Hauskoja matkatovereita ne aina olivat ja vilkastuttivat suuresti yksinäistä vaellustamme sekä muutoin äänetöntä leiriämme. Matkalla ylätasankojen yli koirat tulivat parhaiten koko seurueestamme toimeen. Ilman oheneminen ei tuntunut rasittavan niitä ollenkaan, ja syödä saivat ne kyllältään, sillä niiden osaksi tuli teurastettujen lampaiden perkeet, vasta ammutut jakit ja khulanit sekä paremman puutteessa kaatuneet hevoset ja aasit, joista etempänä yksi tai useampia jäi joka leiripaikalle.
Minulla oli 8 vakinaista palvelijaa: Islam Baj, karavaaninbashi, Fong Shi, kiinan tulkki, Parpi Baj Oshista, Islam Akhun Kerijasta, Hamdan Baj Tjertjenistä, Ahmed Akhun, puoleksi kiinalainen, Roslak Kara-sajsta ja Kurban Akhun Dalai-kurganista. Viimeksi mainitusta paikasta otimme sitä paitsi 17 taglikia, heidän aksakalinsa johdolla. Heidän oli autettava meidät vain pahimpien solien yli ja parin viikon perästä palattava. Taglikit, joiden piti näyttää meille helpoimmat Kvenlunin poikki johtavat solat eteläisille ylätasangoille, veivät meidät tahallaan harhaan. He pelkäsivät nimittäin Kiinan viranomaisten vihaa, jos osoittavat vieraille oikean solan. Lopulta heidän aksakalinsa tunnusti vieneensä meidät harhaan, ja hänen johdollaan tulimme kyllä helposti ylätasangoille.