Peking oli oleva tämän matkan loppupäänä, vaikkei varsinaisena määränä. Oikea matkani määrä oli se mahtava ylänkö, joka kohoo tämän maanosan keskustassa, jota kannattavat ja ristiin rastiin halkovat maailman korkeimmat vuoriselänteet ja jonka harjalla leviää avaroita aroja ja hiekka-aavikoita. Monet osat tätä Ylä-Aasiaa ovat vielä hyvin vähän tunnettuja tai aivan tuntemattomia. Näitä seutuja oli tarkoitukseni tutkia, uusilla löydöillä rikastuttaakseni tietoja maapallomme pinnasta.
Ei siis ollut tarkoitukseni matkustaa kuin sananlennättäjä, mahdollisimman suoraan, mahdollisimman lyhyessä ajassa. Päinvastoin, aijoin kulkea ristiin rastiin, tehdä lukemattomia mutkia, kiipeillä vuorien yli, vaeltaa tasankojen halki, milloin vesirikkaita, hedelmällisiä seutuja, milloin vedettömiä aroja ja aavikoita.
Monta eri kulkuneuvoa olin tällä retkelläni käyttävä. Kameelilla oli minun ratsastettava hiekka-aavikoiden halki, hevosella yli Pamirin ja Tibetin ylätasankojen, röhkijähärällä pitkin Mus-tag-atan jäätöyräitä, etuhevosten ja -kameelien vetämänä oli samottava yli arojen, kanootilla melottava Lop-järvien kaislametsien läpi ja vihdoin kantotuolissa suoritettava viimeinen osa pitkästä matkastani. Monenmoisiin seikkailuihin ja vaaroihin olin varmaankin joutuva, olin tuleva tekemisiin moniin kansallisuuksiin kuuluvien ihmisten kanssa, olin näkevä villin kameelin vapaana harhailevan Kerijan aroilla ja löytävä kaupunkien jäännöksiä, joissa on kerran ollut hyvätaitoinen asutus, mutta jotka ehkä jo vuosituhansia sitten ovat hautautuneet aavikkomeren hiekkavyöryihin; ja vasta kolme ja puolivuotisen retkeilyn suoritettua olin näkevä isänmaani.
Aasia ei minulle muutoin ollut tuntematon maa. Olin jo kahdella edellisellä matkallani tutkinut melkoisia osia sen läntisestä puoliskosta, käynyt Isfahanissa ja Bagdadissa, noissa itämaisten satujen kuuluisissa kaupungeissa, kavunnut korkean Demavendin, persialaisten pyhän vuoren yli, taivallettuani Venäjän Länsi-Turkestanin keitaiden ja arojen yli yllättänyt sen pääkaupungin Tashkentin, ja lopuksi olin pitkin äärettömän jyrkkää vuoren solaa, joka täältä johtaa Ylä-Aasiaan, kohonnut Kiinan Itä-Turkestanin läntisimpään kaupunkiin, Kashgariin.
Täältä olin nähnyt laidattoman aron, joka ulottui itään päin aavikon rajaan asti, ja tänne häämöittivät etelästä valtavat vuorijättiläiset, jotka, päälaellaan ikuinen lumi ja hartioilla ja kylillä teräs kirkas jääpantsari, vartioivat salaperäisen Tibetin portteja.
Mutta tässä, aivan Ylä-Aasian kynnyksellä, minä olin kääntynyt takaisin saatuani niin sanoakseni vain kurkistaa sisälle minulle tuntemattoman maailman ovesta, joka siinä avautui.
Kolmen vuoden kuluttua oli minulla nyt kuitenkin oleva tilaisuus ryhtyä tutkimuksiani jatkamaan aivan samasta kohti, missä ne olin lopettanut; ja niinpä mainittuina lokakuun päivinä istuin junassa, joka kiidätti minua hyvää kyytiä itään Orenburgia kohti.
2.
KIRGIISIEN ARON YLI.
Orenburgissa ollessa on jo toinen jalka Aasiassa. Kirgiisejä ja tataareja vilisee kadut kirjavanaan ja tataareilla on siellä oma kaupunginosansakin, missä aasialaisia tavaroita kaupitellaan. Useita kertoja viikossa saapuu sinne Länsi-Turkestanista suuria karavaaneja tavaroineen, jotka siellä vaihdetaan eurooppalaisiin. Eikä kaupunki olekkaan kaukana molempien maanosien rajalta.