Sen jälkeen hän oli pyytänyt heitä ottamaan minusta selvää, vaikka hän ei tiennyt olinko kuollut vai hengissä, kun hän pari päivää sitten oli häipynyt jäliltäni, sekä jos minut löytävät, lainaamaan minulle hevosen voidakseni päästä Khotaniin saamaan siellä lepoa ja hoitoa. He olivatkin etsineet minua kunnes löysivät minut majasta. Hevosta tarjosivat he nyt minulle voidakseni lähteä heidän kerallaan Khotaniin.
Minä en epäröinyt kuitenkaan silmänräpäystäkään päätöksessäni jäädä tänne odottamaan Islamia. Kun hän oli onnistunut tuomaan yhden kameelin mukanaan joelle, oli hän ehkä myös pelastanut osan tavaroistamme, ehkä päiväkirjani ja karttani aavikkomatkalta. Kukaties voisimme laittaa taas uuden karavaanin.
Nyt kangasti taas tulevaisuus valoisana edessäni. Aamulla olin ajatellut kärsimäämme haaksirikkoa ja miettinyt itsekseni, kuinka järjestäisin jälkimäisen osan matkaani, jotta sen tulos olisi niin rikas kuin asianhaarat myöten antoivat. Olin ajatellut mennä minkä tahansa tapaamani kauppiaan kera Khotaniin ja edelleen Kashgariin, mistä voisin sähköteitse Euroopasta pyytää uusia tieteellisiä kojeita ja varustuksia. Sitten matkustaisin Kashgariin jättämäni matkakassani jäännöksellä Lopnoriin, mistä Siperian poikki palaisin kotiin.
Mutta kuultuani nyt Islam Bajn olevan elossa ja että yksi kameeli oli pelastettu, olin täysin vakuutettu, että uskaltaisimme nyt lähteä etsimään telttaa ja häviölle joutuneen karavaanin kuormia, ja ollenkaan supistumatta tuumani sen sijaan laajenivat.
Nuo kolme kauppiasta saivat siis ratsastaa edelleen oltuaan siksi ystävällisiä, että antoivat minulle kokonaisen sylyyksen vehnäleipää ja lainasivat minulle 18 tengehiä hopeaa. Khotanissa, jossa sovimme yhtyäksemme, aioimme sitten tehdä asioista selvän. Paimenet uskoivat nyt kertomukseni kokonaan todeksi ja saivat aihetta toivoa, etteivät jäisi aivan hyvityksettä tekemistään palveluksista.
Toukokuun 10 p. täytti kova koillismyrsky ilman tomulla minun maatessani koko päivän majassa. Aavikkomatkan viimeisellä taipaleella kartuttamani ruumiillinen väsymys otti nyt osansa, ja oloni tuntui kuin vuoden kestäneestä taudista toipuvan potilaan.
Auringon laskiessa herätti minut kameelin mylvinä. Riensin heti ulos. Siellä tuli Pasi Akhun taluttaen Ak-tujaa, valkoista kameelia, ja Islam Baj ja Kasim tulivat jälestä. Heltyneenä heittäytyi oiva Islamini ääneensä itkien jalkoihini hyväillen niitä käsillään. Nostin hänet heti ylös tyynnyttäen häntä. Itse asiassa hän oli yhtä vähän kuin minäkään toivonut jälleennäkemistä.
Valkoisella kameelilla oli kantamuksena kaksi kurtjinia. Toisessa oli useimmat tieteelliset kojeet, paitsi kaikkia korkeusmittareita, muistiinpanoni, paperia ja kyniä y.m., toisessa kiinalaiset hopeamme, lyhty, teekannu, paperosseja y.m. Sitä paitsi oli kaksi Husqvarnan pyssyä pelastettu ja ne kääritty huopaan.
Toinnuttuaan ja saatuaan palan leipää Islam kertoi seuraavaa. Jätettyämme hänet toukokuun 2 p:n yönä hän oli maannut aloillaan muutamia tunteja, mutta sitten verkalleen seurannut jälkiämme neljän viimeisen kameelin kera, jotka vastahakoisesti tulivat mukana. Myöhään toukokuun 3 p:n iltana: hän oli etäältä nähnyt suuren merkkitulemme kolmen poppelin luona, ja tämä näky oli antanut hänelle uusia voimia ja saanut hänet vakuutetuksi, että me olimme elossa ja päässeet metsän rantaan, ehkäpä löytäneet vettäkin.
Aamupuoleen toukokuun 4 p. hän oli saapunut samalle paikalle ja nähnyt turhaan kaivamamme kaivon jälkiä. Mutta kun päivä oli painostavan kuuma, oli hän pysynyt siimeksessä, kirveellä iskenyt poppelin kylkeen ja siitä imenyt pikarillisen mahalaa, mikä oli vahvistanut ja virkistänyt häntä. Tähän jätti hän yhden kameelin kuorman.