Heidän irtaimistonsa ei ole suuri. Siihen kuuluu etupäässä heidän vaatteensa: ryysyinen "tjapan" ja "telpek" eli Iammasnahkahattu, jonka villatupsut töröttävät joka haaralle, edelleen "belbag" kuvevyö, johon teevarasto on kääritty. Jaloissa on heillä pari punoksilla varustettua lampaannahkan kappaletta ja säärien ympärille he käärivät pitkiä siteitä.
Muutoin heillä ei ollut muuta kuin muutamia puukuppeja, vaskipata, pumpun kuori "kapak", veden säilyttämistä varten, iso kauha, konstittomasti koverrettu ontoksi poppelin juuresta, huopamatto ja kolmikielinen kitara.
Tärkein heidän tarvekaluistaan on kuitenkin kirves, "balta", varustettu varrella, joka on suorassa kulmassa terää vastaan, sillä tällä aseella he eivät yksistään kyhää majojaan, vaan vieläpä raivaavat tietä laumoilleen tiheikköön. Keväällä he hakkaavat baltalla nuoria oksia ja vesoja lampaiden ja vuohien ruuaksi.
Tuiki tarpeellinen kalu on myöskin tulirauta. Mutta tulen kerran tehtyään, johon käyttävät kuivattua eläimen lantaakin, he eivät päästä sitä sammumaan niin kauvan kuin paikalla viipyvät. Hiilloksen he peittävät tuhkalla ja tultuaan illalla takaisin puhaltavat helposti tulen kuiviin oksiin. Maissijauhot, joita he säilyttävät säkissä, he panevat muiden tavaroiden kera majan katolle suojellakseen niitä koirilta.
Iltapäivällä paimenet taas katosivat eläimineen, ja yksinäni olin, kun kulki ohi karavaani, jossa oli lähes sata aasia vieden riisiä Khotanista Ak-suun. Karavaaninkulettajat eivät minua huomanneet, vaan jatkoivat matkaansa pohjoiseen, mutta Pasi Akhun oli puhutellut heitä.
Olin taas mennyt majaan levolle, kun kuulin outoja ääniä ja jalustinten kolinaa ja riensin ulos. Kolme hyvinvoipaa kauppiasta siinä tuli oivallisilla hevosilla Ak-susta matkalla Khotaniin. Ensiksi mainitusta kaupungista he olivat lähteneet yksitoista päivää sitten, jälkimäiseen toivoivat pääsevänsä kuuden päivän päästä.
He ratsastivat nopeata ravia metsän poikki suoraan majalle. Siellä he laskeutuivat kiireisesti alas, tervehtivät kohteliaasti ja tulivat epäröimättä luokseni, aivan kuin olisivat etsineet minua ja tienneet minun siellä olevan.
Pyydettyäni heitä istumaan rupesi toinen, hyvin puettu, mustapartainen mies, puhumaan ja kertoi minulle uutisen, joka täytti minut suurimmalla ilolla. Päivän matkan päässä Buksemista pohjoiseen he olivat eilen ratsastaneet vasenta rantaa, kun näkivät miehen, kuolleen enemmän kuin elävän, makaavan valkoisen kameelin vieressä, joka söi ahnaasti metsän rannassa.
Kuten laupias samarialainen he olivat pysähtyneet ja tiedustaneet mikä häntä vaivasi. Hän oli vain kähissyt: "Su, su!" Vettä, vettä! He olivat heti lähettäneet ratsastajan lähimmälle patamalle "kunganin" kera, ja mies, joka ei saattanut, kuten heti käsitin, olla kukaan muu kuin Islam Baj, oli tyhjentänyt sen yhdellä kertaa.
Hän oli sitten saanut pähkinöitä, rusinoita ja leipää, toipunut ja kertonut, kuinka hän oli sinne tullut.