Illalla saimme vieraiksi kaksi nuorta metsästäjää, joilla oli olallaan pitkät haarukkaniekka pyssyt. He olivat äsken saapuneet Buksemin metsiin ampumaan hirviä, joiden sarvia kiinalaiset lääketarpeiksi halulla ostavat. Heidät otettiin heti palvelukseen, ja kun he tunsivat seudun tarkoin, sovittiin että he läksisivät Islamin ja Kasimin kera kuolonleiriä etsimään.
Toukokuun 13 p. kauppiaat läksivät Khotania kohti. Nuoret metsästäjät katosivat viidakkoon, ja kun he palasivat puolen tunnin päästä, oli heillä kantamuksenaan hirvi, jonka olivat edellisenä iltana ampuneet. Hirvi nylettiin ja paloitettiin ja Islam valmisti sen hienosta, hyvänmakuisesta lihasta mainion keiton.
Tänään saapui metsästäjäveljesten isä Ahmed Mergen (mergen merkitsee metsästäjä), muhkeamuotoinen suurinenäinen ja pujopartainen, kookas, soleva ja hartiakas ukko. Hän oli hyvin ystävällinen ja seikkailumme häntä kovasti huvittivat; innokkaasti otti hän osaa tuumailuihin pelastusmatkasta. Kukaan ei ollut halukkaampi kuin hän lähtemään aavikolle, olipa oikein onni että hänet tapasimme. Muistelipa hän kerran metsästysretkillään joutuneensa niiden kolmen poppelinkin luo, missä Kasim ja minä olimme virittäneet merkkitulen.
Aamupäivällä järjestettiin retkikunta ja kello yhden aikaan sen jäsenet läksivät metsäleiriltä. Ne olivat: Islam Baj, Kasim, Ahmed Mergen ja hänen poikansa. Karavaanissa oli kolme hevosta ja kameeli, ruokavaroina leipää, jauhoja, lihaa, kolme kapakia ja vuohennahka täynnä vettä.
Ehtiäkseen ennen iltaa sille kohdalle metsätiellä, mihin minä olin pannut lapion tien viitaksi, läksi retkikunta ratsain leiriltämme. Ahmed yksin kulki jalan pyssy selässä. Oli oikein kaunista nähdä hänen katoovan viidakkoon, jonka läpi hän mahtavan Nimrodin lailla tunki kevein, melkein kiitävin askelin. Ja nyt minä olin taas yksin kolmen paimenen kera ja sain varustaida kärsivällisesti odottamaan ehkä koko viikkokauden. Ystävieni yösijat olivat muutaman sadan askeleen päässä lehtimajasta, mutta Pasi Akhunin piti nukkua läheisyydessäni pitääkseen yötulta vireillä. Kolme kertaa päivässä hän toi minulle leipää ja maitoa; vettä oli joen uomaan kaivetussa kaivossa.
Toukokuun 14 p. heräsin viiden aikaan. Ilma oli paksussa sumussa, taivas pilvessä ja hienosti sataa tuhutti vähän aikaa. Vaikkei maa siitä sateesta huomattavasti kastunut, oli se kuitenkin erinomaisen virkistävää — ihana ja harvinainen ilmiö. Klo 7 nousin ylös. En suinkaan ollut toimetonna näinä yksinäisinä ja pitkinä päivinä, viimeistelin näet nyt muistiinpanojani aavikkomatkan viimeiseltä taipaleelta ja tein joukon karttoja.
Seuraavat päivät kuluivat levossa ja rauhassa ja minä toivuin vähitellen aavikkomatkan ylenmääräisten rasitusten perästä. Kärsivällisyyttä oli kuitenkin tarpeen, sillä yksitoikkoiseltapa alkoi ajan oloon tuntua istuminen yksikseen päivät päästään lehtimajassa. Mutta olihan minulla kaikkea mitä tarvitsin, terveyteni oli hyvä, nautin metsäilmasta ja koillistuulen huminasta poppeleissa. Helle ei ollut milloinkaan painostava, sillä ilma oli tavallisesti tomun vallassa, ja varjo oli suojaava ja viileä. Täällä oli äänetöntä ja rauhaisaa kuin asumattomalla saarella. Ainoastaan Pasi Akhun tuli puolenpäivän aikaan ja illalla tuoden hengenpidintä minulle sekä tulelle. Seitsemän aikaan nousin ylös, mutta silloin paimen oli poissa ja maitopytty ja leipä odottivat vierelläni.
Huhu matkastamme ja ihmeellisestä pelastuksestamme levisi kuin kulovalkea sekä Ak-suun että Khotaniin, ja muuan viimeksi mainitusta kaupungista tullut kauppias kertoi, että se oli yleisenä puheenaineena basaareissa, joissa tuloamme odotettiin kärsimättömästi. Minä ikävöin nyt Khotaniin, missä aijoin viipyä muutamia päiviä pannakseni kuntoon uuden karavaanin ja sillä lähteäkseni Pohjois-Tibettiin.
Iltahämärässä toukokuun 21 p. palasivat Islam ja muut miehet. Heidän tuomansa tiedot eivät olleet erikseen ilahduttavia. He olivat kulkeneet suoraan länttä kohti metsästä, mutta eivät olleet uskaltautuneet teltalle asti, päivät kun kävivät yhä kuumemmiksi. He eivät olleet löytäneet muuta kuin kolmen poppelin luo jätetyn kuorman, jossa kuitenkin oli yleensä vähemmän tähdellisiä tavaroita. Boghran raato oli opastanut heitä, sillä siitä levisi kamala löyhkä ympäristöön.
Merkillisintä kuitenkin oli, etteivät he löytäneet Nääriä, jolla oli kannettavana kolme aneroidia, keittolämpömittareita, kenttätähystimiä, kaksi revolveria (toinen Ruotsin armeijan upseerirevolveri), 200 sikaria, 50 patruunaa y.m. Paikan, mihin Islam oli Näärin jättänyt, he löysivät sitä helpommin, kun hän oli sitonut siihen kohti tamariskiin vyönsä tien viitaksi. Tamariski kyllä seisoi särkällään, mutta vyön asemesta he löysivät oksiin sidottuna valkoisen huopapalasen. Pensaan ympärillä näkyi miehen jälkiä, jolla, päinvastoin kuin Islamilla, oli ollut saappaat. Kameeli kallisarvoisine kuormineen oli sitä vastoin poissa, ja vaikka kuinka kuleksittiin ristiin rastiin ympäristössä, ei löytynyt eläintä eikä sen jälkiä. Mutta kukahan oli tuo mies, joka oli ottanut vyön ja jättänyt huoparepaleen sijaan? Kysyin Islamilta, luuliko hän, että se olisi saattanut olla Jolltji, joka mahdollisesti olisi voimistunut sen perästä kun läksimme teltalta. Mutta tätä hän piti mahdottomana, kun hän, vaikka kulki niin hitaasti, ei ollut nähnyt Jolltjia kuolonleiristä lähdettyään.