Lopuksi tahdon tähän lyhyeen kansantieteelliseen kuvaelmaan liittää muutaman sanan tattarilaisten kielestä, koska minulla, heidän luonansa oleskellessani, oli tilaisuus jotenkinhyvin siihen tutustua. On itsestään selvää, ettei tässä sovi tehdä selkoa kielen rakennuksista; siis vaan muutama sana sen suhteesta Turkin kieleen.
Kun tattarilaiset ovat turkkilaisia, on heidän kielensäkin turkin kieltä. Mutta etäisyys, erilaiset valtiolliset harrastukset ja eri elämänolot ovat vaikuttaneet, että nämät molemmat kielet vähitellen ovat toisistaan eronneet. Osmannit, jotka vaelsivat kauvemmaksi länteen ja tulivat eurooppalaisten sivistyksen ja politiikin kanssa tekemiseen, ovat sekä tapoihin että kieleen ottaneet yhtä ja toista vierasta ainesta. Heidän kielensä on kehittynyt ja niin sanoakseni hienontunut, kun sitä vastoin köyhempien ja sivistymättömien tattarilaisten kieli on jäänyt ennalleen. Ainoa muutos, mikä siinä on tapahtunut, on se, että siihen on tullut monta venäläistä sanaa, senjälkeen kuin venäläiset valloittivat maan. Venäläisiä nimiä on varsinkin talouskapineilla, aseilla y.m.s., joita venäläiset kaupassa ja seurustelussa ovat tattarilaisille tuoneet.
Nämät molemmat kielet eroavat toisistaan varsinkin siinä, että turkinkieli on paljon kehittyneempi, sanarikkaampi ja säännöllisempi kuin tattarinkieli. Kuitenkin ymmärtää Konstantinopolin turkkilainen ja Apsheron niemen tattarilainen melkein täydellisesti toinen toistaan, sillä poikkeuksella vaan, että tattarilainen saa tutustua moneen uuteen sanaan, jota ei ole hänen kielessään. Sen minäkin tulin huomaamaan Konstantinopolissa, jossa minua hyvin ymmärrettiin ja minä taas ymmärsin pääasiassa sen, mitä puhuttiin, kun taas monet sanat olivat minulle ihan vieraat, kun niitä ei koskaan tattarilaisten kesken käytetty. Mainittakoon tässä muutama lyhyt lause, esimerkiksi näitten molempien kielien yhtäläisyydestä:
Turkin kieltä: ewin byjyk-my — onko talosi suuri? Tattarin kieltä: sennun övun böog-mi?
Turkin kieltä: ewet, efendim, ewim pek byjyk dyr — on, herraai,
taloni on sangen suuri.
Tattarin kieltä: bäli, mennim, oovim tjoek böög dur.
Turkin kieltä: pederim shehirde dyr — isäni on kaupungissa. Tattarin kieltä: mennim attam shaharda dur.
VIIDES LUKU.
Kaspian meren yli.
Ennenkuin jätämme ikuisen tulen maan, ohjataksemme komeassa siipilaivassa "Imperator Aleksander III", kulkumme Persian rannikkoa kohti, tulee minun lukijalle esittää nuori tattarilainen, joka on oleva seuralaiseni matkalla Persian erämaitten halki ja joka on poistava vaikeudet uskottoman tieltä uskonkiihkoisten muhamettilaisten joukossa.
Isa Begh Baki Khanov on 25 v. vanha ja ennen hyvin rikkaan maan omistajan poika. Nimi ilmaisee tosin hänen olevan beghin, eli ruhtinaan, mutta Isalla ei ole entisestä loistostaan paljon jälellä, sillä jo monta vuotta sitte pettivät kavalat veijarit hänen isäänsä ja ryöstivät häneltä hänen omaisuutensa. Isan täytyy sentähden tehdä työtä ja on muutaman vuoden ollut Nobelin palveluksessa, ansaiten 25 ruplaa kuussa. Hän on tukeva, hänellä on suuret, mustat silmät, kotkannenä, hyvin hoidetut, kastanjanruskeat viikset ja lumivalkoiset hampaat. Sen ohessa on hän notkea kuin kissa ja niin taitava ratsastaja, että hän, täyttä vauhtia nelistäen, voi ottaa esineen maasta kadottamatta tasapainoaan. Lopuksi on hän tehnyt toivioretken Meshediin Khorasanissa, ja siis ennenkin ollut tekemisissä persialaisten kanssa, joitten kieltä hän esteettömästi puhuu.