Kaikki nämät hyvät ominaisuudet vaikuttivat sen, että minä empimättä valitsin hänet kumppanikseni, varsinkin kun hän, insinööri Sandgrenin erinomaisesta hyväntahtoisuudesta sai pitää palkkansa Balakanissa, päiväpalkkana matkalla. Hänellä oli itsellään suuret toiveet tästä matkasta ja kävi jo ajatuksissaan pyhillä profeettain haudoilla. Pian saamme kuulla miten nämät hänen toiveensa raukesivat.
Tiistai, 6 p. huhtikuuta, oli meidän lähtöpäivämme. Me olimme huonosti varustetut; meillä ei ollut enemmän tavaraa kuin mitä voimme käsissämme kantaa. Paitsi vaaleanharmaita, kamelinkarvaisia matkavaatteita, oli minulla tattarilaisessa, kaksipohjaisessa matkalaukussani vielä toinen vaatekerta, talvikaapu ja matkapeitto. Isa Beghilla oli päällysvaatteena suuri tattarilaistakki. Aseina hänellä oli hopeahelainen turkkilainen pyssy ja kinsaali sivussa. Minulla oli revolveri nahkalaukussa, jota kannoin olkahihnassa. Samassa laukussa piilyi myös piirustus- ja muistiinpanokirjoja sekä Persian karttoja. Tämä oli koko meidän varustuksemme ja sen puutteellisuutta saimme pian tuntea Elbursin jääkylmissä vuoriseuduissa.
Meidän oli määrä lähteä kello 9 illalla, mutta jo kello 7 alkoi erittäin tuima pohjoismyrsky puhaltamaan, ja sitä seurasi ankarat sadekuurat. Hyvin tietäen miten vaarallista oli lähteä merelle pimeässä ja myrskyssä, oli katteini Danielssonin mielestä parempi odottaa raju-ilman taukoamista. Kaspian meren myrskyt eivät nimittäin ole semmoiset, joihin me olemme tottuneet. Täydellisesti selkeän ja tyvenen päivän perästä saattaa muutamassa silmänräpäyksessä puhjeta rajuin hirmumyrsky.
Äsken niin tyven meri alkaa kovin kuohuella, aallot ovat jyrkkiä vaahtopäitä ja hajaharjaisia. Usein lyhyemmässä kun 15 minutissa tuuli kääntyy pohjoisesta etelään — pohjois- ja etelätuulet ovat tavallisia Kaspian merellä, kun sitävastoin itä- ja länsituulet ovat harvinaisempia eivätkä koskaan ylly erittäin koviksi — ja silloin saa havaita, että aallokko vielä jatkuu toiseen suuntaan vaikka tuuli puhaltaa toisesta. Ne laivurit, jotka tämmöisissä myrskyissä ovat merellä, koettavat niin pian kuin suinkin päästä tuulensuojaan Apsheron niemen tahi jonkun muun maan turviin. Jos he sattuvat olemaan niin kaukana merellä, ettei tämä heille onnistu, täytyy heidän korjata kaikki purjeensa ja olla tuuliajolla, kunnes meri tyyntyy. Myrskyn tauottua näkee usein enemmän tai vähemmän pahoin pideltyjä aluksia tulevan Bakun satamaan, ja haaksirikkoja tapahtuu hyvin usein. Kaspian meri on sentähden tunnettu salakavalaksi ja vaaralliseksi purjehdusvedeksi.
Saimme siis rauhoittua ei ainoastaan koko yöksi vaan koko seuraavaksi päiväksikin ja vasta 8 p. huhtik., aamulla irroitettiin köydet ja Imperator vei meidät ulos satamasta. Välttääksensä erästä karia, joka oli juuri Kap Bailowin edustalla, ohjasi laiva suoraan päin Nargin saarta. Sitten muutettiin suunta, jotta Nargin jäi vasemmalle puolelle. Tuuli oli nyt ihan tyyntynyt, mutta ilma oli kolea sateen jälestä ja vasta aamupäivällä se lämpeni ja selkeni. Bakun valkoiset talot ja Neitsyttornin harmajat muurit katosivat pian taivaanrannalta, kun Imperator viilsi poikki sen lahden, joka on Apsheron niemimaan ja sen etelän puoleisen rannikon välillä. Tässä on rannikkoa pitkin saaristo, jossa on 8 tai 10 pientä kallioluotoa, joitten välistä laiva varovaisesti liukuu. Ainoastaan parilla luodolla on vähän kasvullisuutta huomattavana, yleensä ovat ne paljaita ja autioita. Ulommaiselle luodolle olivat muutamat kalastajat rakentaneet majansa tuulen suojaiseen laaksoon, ja äkkijyrkkien rantojen luona oli muutama alus vielä ankkurissa eilisen myrskyn jälestä.
Jätettyämme saariston, käy vesi ihan toisenväriseksi kuin ennen. Äsken vielä oli se heleän vihreätä ja läpikuultavaa, mutta nyt se on harmaata ja sakeata.
Tämän tekee Kura joki, joka tähän laskee suurimman suvantonsa. Tämä joki, jonka oikea alku on länsi Armeenian ylängöllä, saapi myös paljon vettä Kaukasus vuorelta, juoksee läpi Transkaspian autioita aroja ja saa lähellä laskuansa oikealta lisäksi Aras joen, joka nykyään on rajana Venäjän ja Persian välillä. Saljan kaupungin lähellä jakaantuu joki useampaan haraan, joista useimmat laskevat Kysylagatsh-lahteen, mutta eräs ja suurin niistä laskee tämän lahden pohjoispuolelle. Kura on sangen kalarikas joki ja sen suulla oli koko laivue kalastaja-aluksia ankkurissa. Mutta kun hiekkasärkkä estää laivat joelle pääsemästä, tuodaan kalat niihin pienissä soutoveneissä. Kalakauppa on täällä sangen vilkas ja Saljan on sen suurin varastopaikka.
Imperator Aleksander III on Merkuri-yhtiön suurimpia laivoja. Se on noin 2,5 metriä syvässä kulkeva siipilaiva, ilman talkaa, päästäksensä niin lähelle kuin suinkin noita usein sangen matalia rantoja ja varsinkin Volgan suvantoa. Merkuriyhtiön tehtaat ja telakat ovat Bakussa. Sen laivat, jotka ovat hienosti ja mukavasti sisustetut, hallitsevat yksinomaan Kaspian meren kauppaa. Miehistö on tattarilainen. Imperatorilla oli ainoastaan kaksi ensi luokan matkustajaa, joista toinen, eräs venäläinen professori, oli koko matkan merikipeä. Suuressa etusalongissa asusti joukko persialaisia ja tattarilaisia, edelliset palasivat Bakusta, myytyänsä siellä huivejaan ja mattojaan, jälkimmäiset olivat matkalla Teheraniin, ostamaan uusia tavaroita. Useimmat olivat kauppamiehiä. Abadulla Begh sitävastoin oli persialainen valtiomies, joka oli ollut virallisissa asioissa Istambulissa. Hän oli roteva, kaunis mies, keltaisessa silkkitakissa, hopeavyö uumalla. Ylimenon pitkinä hetkinä lyöttäytyivät muhamettilaiset yhteen, huvittaen itseään noppapelillä ja ajatusleikeillä. Viimemainittua toimitti kaksi henkeä siten, että toinen lausui jonkun vanhan persialaisen runoilijan tekemän värsyn, ja heti tämän lopetettua, tuli toisen lausua toinen värsy, jonka piti alkaa edellisen värsyn viimeisellä äänteellä. Se, joka ensin tarvitsi ajatusaikaa enemmän kuin 15 sekuntia, pidettiin voitettuna. Eräs tämmöinen ajatusleikki kahden persialaisen kauppiaan välillä kesti yli tunnin. Toinen kertaus seurasi taukoamatta toista ja molemmat kilpailijat osoittivat ihmeellisen hyvin tuntevansa Persian kirjallisuutta.
Pari tuntia ennen kuin Lenkoraan saavuimme, sivuutimme pienen, yksinäisen saaren meressä. Tässä oli tattarilainen kalastaja-alus kolme päivää sitten ajautunut matalikolle, ja viime myrsky oli heittänyt sen kauvaksi maalle. Meidän lähestyessä antoivat haaksirikkoiset hätämerkkejä, joihin Imperatorin katteini vastasi kahdella pyssynlaukauksella. Sinne lähetetty vene palasi pian, tuoden kolme tattarilaista, mutta kaksi jäi alukseen, jota he eivät millään ehdoilla jättäneet, heidät täytyi sentähden heittää oman onnensa nojaan.
Lenkora on pieni venäläinen kaupunki, vihreine tai punaisiksi maalattuine taloineen, puutarhojen ja poppelimetsikköjen ympäröimänä. Kaupungin keskellä on kirkko ja tulimajakka. Tuolla takana näkyy Talysh vuoren korkeat, tummat ja metsäiset seinämät lumiharjuineen. Me ankkuroimme vähän matkaa rannikolta ja silmänräpäyksessä ympäröi meitä tusina kömpelöitä, tattarilaisten soutamia veneitä. Näissä oli myös venäläisiä tullivirkamiehiä, asiamiehiä ja kauppiaita. Jätettyämme koko paljon siirtomaantavaroita, lähdimme Lenkorasta, sivuutimme kahden tunnin päästä Astaran, joka on rajapaikkana Persian ja Venäjän välillä ja saavuimme seuraavana aamuna kello 6 Enseliin. Ilma oli selkeä, meri tyyni, ainoastaan vähäisen mainingin röyheltämä, joka oli hyvä asia, sillä tuulisella ilmalla on ihan mahdotonta päästä Enseliin. Siinä tapauksessa jatkaa laiva matkaansa Asterabadiin ja menee sieltä takaisiin Bakuun. Tällä tavalla on moni matkustaja tarvinnut pari viikkoa kulkeaksensa tuon 30 tunnin matkan Bakusta Enseliin.