Ohikulku kesti kaksi tuntia. Se oli ulkonaisesti komea näkemys, mutta lähemmin tarkastaessa oli siinä paljon puutteita. Sotamiehet näyttivät veltoilta ja piittaamattomilta, eivät astuneet tahdissa, ja kun oli annettu komentosana, kulkivat monet rivissä lujaa puhuen ja ajatukset nähtävästi muualla.
Persian armeija on 150,000 miestä, joista 80,000 on seisovaa sotajoukkoa (hisam) ja 70,000 miestä säännötöntä ratsuväkeä (tsherik). Tykistöön kuuluu 8,000 miestä ja 200 kanuunaa. Armeijaa komentavat eurooppalaiset, etenkin itävaltalaiset upseerit, ja armeija on muutenkin järjestetty eurooppalaisella tavalla. Monet univormut ovat ihan itävaltalaisia ja monet arvoasteet päällikkyydessä nimitetään eurooppalaisilla nimillä. Persialaisia päällikkönimityksiä on esim. "emirnisam" sotamarski, "sertib" kenraali, "serheng" eversti, "naib" luutnantti ja "serbas" tavallinen jalkasoturi.[14]
Kun viimeiset joukot olivat kulkeneet ohitse, lähti shaahi puolisoineen paviljongista, väen paljous hajautui vähitellen ja vaelsi suurina laumoina takaisin kaupunkiin, ja äsken niin eloisa aro oli taas autio ja tyhjä.
Seuraavana päivänä oli järjestetty sotaväenkatselmus shaahin korkeaksi huviksi. Pitkin matalia kasarmia, jotka neljällä sivulla rajoittavat suurta harjoituskenttää, asetettiin ratsastajia, rivit suljettuina. Hetken päästä tuli sotaministeri Naib-us-Sultaneh, shaahin kolmas poika, ratsastaen seurueineen ja pian senjälkeen shaahi itse. Hän ajoi harjoituskentälle, astui sitten vaunuista ja nousi valkoisen hevosensa selkään. Tämän perästä ratsasti hän, korkeampi päällystö seurassaan, kentän ympäri tarkastamaan sotilaitansa, ja sitten suurelle punaiselle teltille, jossa oli virvokkeita, appelsiineja, teetä ja makeisia hopeamaljoissa.
Istuen pienellä tyynyllä jalat ristissä allaan, katseli hän siitä kuinka sotaväki joukottain ratsasti kentän poikki ja oli tekevinänsä ratsuväen hyökkäyksiä.
Tällaisia harjoituksia pidetään joka viikko ja ne ovat saahin suurimpia huvituksia. Hänellä on suuret ajatukset sotajoukkonsa vastustamattomuudesta ja soturiensa urhollisuudesta ja hän luulee vakaasti olevansa maailman mahtavin yksinvaltias. Ja kuitenkin ovat nämät sotamiehet siihen määrään pelkuria, että jos vaan yksi heistä lähtee pakoon, niin kaikki muut seuraavat perässä niinkuin lammaslauma.
Teheran, valtakunnan nykyinen pääkaupunki, on Irak Adshmin maakunnan pohjoisosassa, kuivalla ja hedelmättömällä tasangolla, jota pohjoisessa rajoittaa Elbursin rinteet ja idässä matalat vuorijonot. Etelään ja kaakkoon päin levenee laaja suola-aavikko. Asema ei siis suinkaan ole luonnon suosima ja sitä paitsi pääkaupungille joksikin epäedullinen, sillä Teheran on liian kaukana eteläisistä ja itäisistä maakunnista. Muutamia etuja saatiin kuitenkin, kun nyt hallitsevan Kadjarsuvun perustaja muutti hallitustoimensa sille paikalle, jossa muinainen Rages oli. Niimpä on matka Kaspian mereen nyt lyhyt, jotenka Venäjän kauppa kävi paljon helpommaksi, samoin ollaan nyt lähempänä Persian viljavinta peltomaakuntaa, Khamsea, Kasvinin itäpuolella.
Helppo on huomata miksi pääkaupunki muutettiin Ispahanista Teheraniin. Ei ollut ensikertaa, kun uuden kuningassuvun perustaja muutti hallituspaikkaa. Kun voimakas, mutta julma vallananastaja, shaahi Aga Muhametti Khan, Kadjarien heimosta, sata vuotta sitten valitsi tuon ennen niin vähäpätöisen Teheranin kylän valtansa ja valtakuntansa pääkaupungiksi, olivat jo ennen Tabris, Sultanieh, Kasvin, Ispahan, Shiras y.m. kaupungit olleet hallituksen asemana ja sen johdosta päässeet kukoistukseen, jättääkseen taas seuraavassa hallituksen vaihdossa tilaa toiselle. Kaikkia hallitusvaihdoksia on nim. Persiassa seurannut taistelu hallitusistuimesta ja sisällinen sota ja mahdollisuuden mukaan näitä välttääksensä muuttaa uusi hallitsija vanhasta pääkaupungista, johon hän jättää edeltäjänsä ystävät ja neuvonantajat ja varustaa itsensä uudessa hallituspaikassaan joukolla luotettavia miehiä, joilla ei ole mitään yhteyksiä vanhan pääkaupungin kanssa.
Teheran on, niinkuin sanottu sillä kentällä, jossa muinoin sijaitsi tuo Topiaksen kirjassa usein mainittu Rages. Rageksesta on Teheranissa vielä jäännöksiä ja Dariuksen aikana lienee siellä ollut miljoonan verran asukkaita, mutta sittemmin Tsingis-Khan ja Tamerlan sen perin-pohjin hävittivät. Kaunein ja parhaiten säilynyt näistä raunioista on 26 metriä korkea torni, joka ennen lienee ollut 40 metriä korkea, mutta jonka yläosa on revitty kivien saamista varten. Nykyinen shaahi on kuitenkin antanut korjata tornin ja varustaa sen leikkauskoristeilla, mutta siten on tämän muinaismuiston arvo suurimmaksi osaksi ollutta ja mennyttä. Läheisellä kalliolla on toinen torni, josta vahdit arvattavasti tarkastivat seutua, antaakseen aikanaan tiedon vihollisten tulosta. Muista muistomerkeistä mainittakoon "Alin lähde", kaunis ulkoneva veistokuva, jossa kuviot on luonnollisessa suuruudessa hakattu kallioon, missä kirkas lähde valuu vuoresta. Sitäpaitsi on seutu yliympärinsä täynnä vanhojen muurien jäännöksiä, kovia kuin kallio, jonka päällä ne lepäävät. Siellä täällä näkyy selviä merkkiä huoneista ja niiden pohjamuurista sekä luhistuneista kellareista.
Lähellä Rageksen raunioita on parsilaisten hautausmaa, korkealla savimuurilla ympäröittynä. Haudat ovat erittäin inhoittavan näköisiä, sillä ne ovat tuskin 40 sentin syvyisiä, eikä ruumiita peitetä mullalla, vaan ne ovat paljaina, alttiina ilmalle, tuulille ja linnuille, joita kunkin hautauksen perästä kokoontuu laumoittain. Parsit pitävät tarkkaa huolta siitä, kumman silmän korppi tai kotka ensin vie. He luulevat vainajan sielun vaeltavan paratiisin iloon, jos oikea silmä ensin menee, mutta tuonelaan, jos vasen.