K. Jaakkola.
ENSIMÄINEN LUKU.
Matka Bakuun.
Suuren Venäjän valtakunnan eteläisimmässä päässä on Kaukasosvuoren pohjoisrinteellä pieni kaupunki nimeltä Vladikavkas. Tähän päättyy se äärettömän pitkä rautatielinja, joka yhdistää Pietarin Kaukaasiaan.
Eräissä tämän rautatien mukavissa vaunuissa matkustin minä elokuussa v. 1885 sanottua kaupunkia kohden.
Venäjän rautatiet ovat oivalliset ja rautatien vaunut paremmat kuin monessa muussa maassa. Pääsee kulkemaan koko junan lävitse, vaunut ovat isot ja tilavat ja toisessakin luokassa on makuusijoja kaikille matkustajille, vaunut ovat nim. hyvin korkeat ja sohvien yli on asetettu eräänlaisia pehmeitä makuuhyllyjä, joissa sopii mukavasti levätä. Tupakkia saa polttaa kaikissa vaunuissa mielen mukaan ja rautatien palvelusväki on kohteliasta. Näissä mieluisissa oloissa menevät ne neljä vuorokautta, jotka kuluvat matkalla Pietarista Vladikavkasiin, verrattain pian.
Heti Moskovan eteläpuolella alkavat etelä Venäjän yksitoikkoiset arot, jotka silmän siintäminä leviävät joka taholle, niinkuin mainingissa aaltoileva meri. Yksitoikkoisuutta keskeyttää ainoastaan kylät, joiden keskeltä valkoinen kirkko viheriöine kattoineen kohottaa torniansa korkeutta kohti, tahi hyvin viljellyt pellot, heinäsuovat ja lukemattomat tuulimyllyt.
Rostovin tykönä porhaltaa juna vinhaa vauhtia pitkää, katettua rautasiltaa myöden Donin yli ja 80 virstaa siitä etelässä sivuutetaan Koshovskoja, joka on ensimmäinen kylä Kaukaasian puolella. Rajana on nim. Jeja niminen joki, joka laskee Asovan mereen; yksitoikkoisia aroja jatkuu kuitenkin vielä Kaukaasiassakin ja asemavälit käyvät yhä pitemmiksi. Asematalot ovat erittäin somat ja melkein kaikki rakennetut samaan malliin. Asemien lähellä on myymätelttoja, joissa saa ostaa vesimeluuneja, kurkkuja ja viinirypäleitä ja tänne kokoontuvat venäläiset talonpojat punaisissa mekoissa, tahi pitkissä, harmaissa takeissa, jotka muuten ovat ruumiin-mukaiset, mutta alhaalta väljemmät. Jokaisella asemasillalla marssii kaksi poliisikonstaapelia valkoisissa lakeissa, messinkinappisissa takeissa, sapelit nahkatupessa sivulla. Aroilla käy lukemattomia karjalaumoja laitumella. Matkan pituuden virstoissa ilmoittavat meille rautatiekiskoista tehdyt virstantolpat.
Tuolla puolen Kuban jokea alkaa havaita, että lähestytään vuoristoa. Mineralni Vadi on iso ja vilkas asema, josta lukuisat "troikat" (kolmivaljakot) kuljettavat matkustavaisia 20 virstan etäisyydessä sieltä sijaitsevaan Pjetigorsk nimiseen kaupunkiin ja terveyslähteille, joissa kesäisin paljon käydään voimakkaiden kivennäisvesien vuoksi. Täällä käy nousu yhä jyrkemmäksi. Yksityisiä keilan- ja pöydänmuotoisia vuoria kohoaa äkkijyrkästi sieltä täältä tasaisesta arosta. Vasemmalla näkyy kaukana Georgievskin kaupunki samoin kuin Pjetigorsk Kuma-joen varrella, joka laskee Kaspian mereen. Molemmin puolin leviää kenttiä, jossa päivännoutoja viljellään ja radan sivua pitkin on ojittamaton tie, jota myöden silloin tällöin näkyy kasakoita ratsastavan. Kasakoilla on pitkät, ruskeat tahi harmaat takit, patroonit neulotuissa koteloissa rinnalla, matalat, mustat villalakit sekä vyössä tikareita ja pistooleja. Usein kohtaa häkkirattaita, joihin toinen hevonen on valjastettu "dugan" (luokan) alle, toinen kulkee nuora-aisoissa vieressä. Mitä enemmän Vladikavkasta lähestytään, sitä jyrkemmäksi käy nousu ja sitä hitaammaksi junan vauhti, viimeiset tunnit kuljetaan niin hitaasti eteenpäin, että voisi astua junasta pois, poimia kukkia tahi marjoja tien vierestä ja kuitenkin ehtisi taas junaan.
Vladikavkas on pieni, soma, siisti ja terveellinen kaupunki Terek-joen varrella, joka jakaa sen kahteen osaan, joista toinen, paljoa isompi osa, on oikealla rannalla. Näitä molempia kaupungin osia yhdistää nelikaarinen rautasilta kauniine käsipuineen ja lyhtyineen. Joki on samea, matala ja täynnä laukuja hiekkäsärkkiä, jotka jakavat sen moneen haaraan. Rannoilla uiskentelee kirkuvia poikia ja ajurit pesevät siinä hevosiansa ja ajokalujansa. Kaupungissa on useita puutarhoja ja suuremmilla kaduilla on lehtokujia; sen merkillisyyksistä mainittakoon kadettikoulu ja jotenkin vahva linnaväki. Gruusian sotilastien valmistuttua on Vladikavkas niitä venäläisiä kaupunkia, jotka jättiläisaskelin edistyvät; hotelleista ei ole puutetta. Parhaita ovat Gostinnitsa Jevrovpajski ja Gostinnitsa Frantsia. Katuelämä on sangen kirjavaa, sillä paitsi Venäläisiä asuu kaupungissa koko joukko armeenialaisia, kasakoita, gruusialaisia, tattarilaisia, näkeepä siellä jonkun persialaisenkin. Vuohia, lampaita, sikoja, hanhia ja helmikanoja vaeltelee vapaasti pitkin katuja. Pitkät jonot kuormia vedätetään kaupungin läpi ylös vuorille ja joskus nähdään kaukaasialaisia vankeja, jotka raskailla rautakahleilla ranteista toisiinsa sidottuina laahataan kaupungin läpi maanpakolaisuuteen vietäviksi. Etelässä kohoovat Kaukason pilvenkorkuiset vuoret sinertävänä muurina, sekä Kasbekin hopealta hohtava kärki, ja kaukana lännessä siintää Elburksen huippu.