Kuuluisin Saadin kirjoista on Gulistan, eli "kukkatarha." Tämän kirjan aihe selviää parhaiten kirjoittajan omista sanoista esipuheessa: "olen pitänyt esityksen lyhyyttä ansiona, niin että tämä mieluisa puutarha ja näitten tuuheitten hedelmäpuitten tarha on satunaisesti jaettu kahdeksaan lukuun, niinkuin paratiisi, (jossa on kahdeksan porttia). Se on lyhennetty, ettei kukaan ikävystyisi sitä lukiessa. Se puhuu kuninkaitten käytöksestä, dervishien tavoista, kohtuullisuuden eduista, vaiteliaisuuden hyödystä, rakkaudesta ja nuoruudesta, heikkoudesta ja vanhuudesta, kasvatuksen vaikutuksesta, säädyllisyydestä seuraelämässä." Olen jo esittänyt muutamia näytteitä Gulistamin toisesta luvusta, tässä vielä yksi ensimmäisestä luvusta: "Joku oli saavuttanut täydellisyyden painiskelutaidossa. Hän tiesi 360 koukkua ja temppua, jotka ovat kallisarvoisia tässä toimessa ja joka päivä harjoittelee hän niistä yhden. Sattumalta oli hän sydämensopukassaan mieltynyt erään oppilaansa kauneuteen. Hän opetti tälle 359 temppua, mutta yhden kieltäytyi hän opettamasta. Nuori mies oli mainio tässä taidossa ja voimassa. Ei kukaan voinut hänen kanssaan kilpailla ja hän meni niin pitkälle, että hän sanoi sultaanille: opettajani etevyys minuun verrattuna tulee siitä kunnioituksesta, jota häntä kohtaan tunnen, ja johtajalle kuuluvasta etuoikeudesta; minä olen hänen vertaisensa tässä ammatissa. Tämä elämänviisauden puute ei miellyttänyt kuningasta. Hän käski heidän painiskella. Määrättiin avonainen paikka. Valtakunnan suuret ja hovin ylhäiset miehet olivat läsnä. Nuori mies ryntäsi kuin juopunut elevantti sisään semmoisella kiivaudella, että jos hänen vastustajansa olisi ollut rautainen vuori, olisi hän sen paikaltaan reväissyt. Opettaja ymmärsi tämän nuoren miehen olevan häntä voimallisemman. Hän lähestyi häntä sillä vieraalla tempulla, jonka hän oli tältä salannut. Nuori mies ei osannut väistää. Opettaja nosti hänet molemmin käsin maasta ylös päänsä yli, ja heitti hänet maahan. Huuto kuului katsojien joukosta. Kuningas käski antaa opettajalle kunniaturkit ja rahaa, mutta nuorta miestä hän nuhteli ja torui sanoen: 'sinä olet tekeytynyt taitavaksi painimaan opettajasi kanssa, mutta et ole onnistunut.' Hän vastasi: 'oi ruhtinas: Opettajani ei voita minua voimassa, mutta painitaidossa oli pikkuseikka, jonka hän kieltäytyi minulle opettamasta. Tänään on hän, tämän pikku temppunsa tähden minut voittanut.' Opettaja vastasi: 'Minä säästin sen tämmöistä päivää varten, sillä viisaat ovat sanoneet: älä anna ystävällesi niin paljon valtaa, että hän ruvetessansa viholliseksesi, saattaisi sinua vahingoittaa'."
Tässä seuraa näytteeksi ote luvusta: "kasvatuksen merkityksestä": "Minä olen nähnyt rikkaan miehen pojan, joka istui isänsä haudalla, ja alkoi kiistellä köyhän miehen pojan kanssa sanoen; 'isäni hautapatsas on kivestä ja siinä kirjoitus on värillinen; sen päällä on valkoinen marmorilevy ja siinä turkoosikiviä; onko sinun isäsi haudalla mitään sen vertaista? Sinne on haalittu 2 tahi 3 tiilikiveä ja sen ylitse on kylvetty kourallinen multaa.' Köyhän miehen poika sanoi, tämän kuultuansa: 'vaiti, sillä huomenna, ylösnousemuksessa, ennenkuin isäsi on palannut takaisin itsensä luokse tämän raskaan kiven alle, on minun isäni jo paratiisissa.' Kertomusten mukaan on köyhien kuolema lepoa. He eivät omista mitään, minkä kaipauksella jättäisivät."
Kääntykäämme nyt Hafiksen haudalle. Tämäkin on aidatun pihan sisäpuolella, mutta paljaan taivaan alla; sen ympärillä on koko joukko muita hautoja, joissa runoilijan ihailijoita lepää. Sikin sokin olevien hautojen joukossa huomataan kuitenkin heti suuren runoilijan hauta, jota peittää tavattoman iso valkoinen marmorilohkare Jesdistä, siinä on runsaasti kirjoituksia korkokirjaimilla. Nämät kirjoitukset on Hafis itse sepittänyt. Siinä sanotaan muun muassa: "Tulkaa tänne, minun rakkaani, hautani luo, viinillä ja laululla, ja ehkä iloiset äänenne ja sointuva soittonne herättää minut unestani ja minä nousen kuolleista."
Shemsed-Din Muhametti Hafis syntyi Shiratsissa 1318 (?), ja hänen laulunsa herättivät jo aikaisin erinomaista huomiota. Kaikki senaikuiset itämaalaiset ruhtinaat tuhlasivat hänelle suosionosoituksiaan, lähettipä suuri maailman valloittaja Timurkin hänelle runsaita lahjoja. Vaikka Hafis oli shekki, eli dervishikunnan päällikkö, ja ulema, eli lainoppinut, lauloi Hafis ainoastaan viinistä ja rakkaudesta, ja kaikki hänen runonsa henkivät semmoista elämäniloa ja värienrikkautta, ettei kaukaa saattaisi aavistaa niitten tekijäksi islamilaista munkkia. Hän on Itämaan Bellman, ja samoin kuin Bellmannilla, on Hafiksellakin lukuisa ihailijajoukko, jotka menevät niinkin pitkälle, että asettavat hänen kirjoituksensa yhtä korkealle, jopa korkeammallekin kuin koraanin ja pitävät Hafista profeettanansa. Monenkaltaisia toivioretkiläisiä vaeltaa hänen haudalleen — enimmäkseen juopporenttuja, sanoo Vámbéry — ja avaten neulalla umpimähkään hänen runokokoelmansa, "Divanan", saattaa avatusta kohdasta saada tiedon tulevasta kohtalostaan.
Kun Hafiksen Divana levisi kaikkialle Itämailla, kiellettiin osmanilaisessa valtakunnassa ankarasti sitä lukemasta, koska peljättiin sen saattavan itse koraanin varjoon. Kun hän kuoli 1333, julistettiin hän vapaa-ajattelijaksi ja kerettiläiseksi joka eksytti uskovaisten sielut kevytmielisillä lauluillaan, eikä luvattu hänelle kunniallista hautausta. Silloin ilmestyivät hänen ystävänsä häntä puolustamaan ja kerrotaan että hänen oma "Divanansa" sai ratkaista asian. Kirja avattiin umpimähkään ja neulankärki sattui paikkaan, jossa Hafis sanoo "panevansa kaiken toivonsa Jumalan laupeuteen." — Hän haudattiin kunniallisesti.
Paikka, jossa Hafis lepää, sanotaan Mosellaksi, s.o. "rukouspaikka", ja sen lähellä virtaa pieni Roknabad niminen puro, josta runoilija kirjoituksissaan niin usein ja semmoisella ihastuksella puhuu. Syystä sanotaan siitä Mirtsa Shaifyn mainioissa lauluissa:
Miks' Shirats on niin kuuluisa,
Sen ruusut, viinit ennen muita mainittu?
Miks' ylistetty Roknabad?
Mosellan lehto miks' on mainio?
Ei niiden kauneus lie syynä siihen,
Maas' ompi kauniimpiakin,
Sun laulustas ne maineen sai
O, Hafis, sä ne saatit loistohon.[26]
Näytteeksi rohkenen tähän kääntää Hafiksen runoudesta kappaleen eräästä hänen lauluistaan:
"Jo aamu valkeneepi
Ja pilvet hunnuks' käy.
Mun aamuviinin' tänne!
Hei saakaa veikkoset!
On kirkas kastehelmi
Tulpaanin poskella:
Siis tänne mulle viini,
Jot' aina nautitaan!
Jo paratiisin pälve
Tuo niityn tuoksuja.
Smaragdi-istuimella
Kas ruusu lepäjää:
Siis hurmajuoman, tuokaa,
Rubiinisäihkyineen!
— — — — —
Rubiininväri suuri
Kyll' ompi vaatelijas:
Mutt' huolett' ollos, Hafis,
Jo nostaap' onnetar
Huntunsa varjoomasta
Kauniita kasvojaan."