Dervishiä kaikki kunnioittavat ja käydessään kadulla tai basaarissa ympäröi häntä aina hurskas kuuliakunta. Hänellä on vapaa pääsy niinhyvin alhaiseen mökkiin kuin rikkaan palatsiin ja se osoittaisi suurinta jumalattomuutta jos käskisi dervishin pois, tahi kieltäisi antamasta hänelle rahaa. Sauva kädessä ja kokospähkinä-kuorinen säästölaatikko nauhassa kaulan ympärillä vaeltaa hän kaupungista kaupunkiin, eikä hänen tarvitse koskaan ajatella huomispäivää, sillä hän saa ruuan ja asunnon mihin hän tulee. Näyttääkseni millä tavalla dervishit käsittävät asemansa, esitän tässä muutamia juttuja ja sääntöjä suurelta dervishiltä, ajattelialta ja runoilialta, Saadilta.[23] Eräs kuuluu näin: "Joukko tyhjäntoimittajia moitti erästä dervishiä ja he puhuivat hänestä sopimattomia. Tästä loukkaantuneena valitti hän dervishikunnan päällikölle, kertoen mitä oli tapahtunut. Päällikkö vastasi: 'oi minun poikani, dervishien munkkipuku on nöyryyden puku. Se, joka tässä viitassa ei voi kärsiä vastuksia, mielipahaa, on julkea, eikä ansaitse saada kantaa munkkipukua.' — Eräs kuningas katseli halveksien muuatta dervishijoukkoa. Joku heistä huomasi tämän ja sanoi: 'oi kuningas, tässä maassa olemme sinua alhaisemmat vallassa, mutta me olemme onnellisemmat kuin sinä, sillä me olemme tyytyväiset, me olemme sinun vertaisesi kuolemassa, ja enemmän kuin sinä ylösnousemisessa.' Dervishien säännöt ovat: rukoileminen, hyvien töitten tekeminen, jumalanpalvelus, kuuliaisuus, hyväntekeväisyys, kohtuullisuus, yhden Jumalan tunnustaminen ja häneen luottaminen, itsensä kieltäminen ja kärsivällisyys. Jokainen, jolla on nämät ominaisuudet, on totinen dervishi, olkoon hän sitte puettu vaikka rikkaitten viittaan. Mutta jokainen, joka puhuu kevytmielisiä sanoja, halveksii rukousta, on himojensa orja, joka viettää päivänsä huveissa, ja yönsä aamunkoittoon asti unhotuksen unessa, joka syö kaikkea, mitä hän saa, ja puhuu kaikkea, mitä kielellensä tulee, se on irstas ihminen 'vaikka hän olisikin puettuna köyhien kaapuun.' — Dervishin ulkomuoto on paikattu puku ja kerityt hiukset, mutta todellinen dervishi on se, jonka sydän on elävä, ja jonka himo on kuollut."

Jatkaessa matkaamme, kuljimme useitten puutarhojen läpi, joissa oli runsaasti appelsiinejä ja eräänlaisia kirsikoita, ja joita pienet kanavat kastelivat. Viimein jouduimme erääseen linnaan nimeltä Bakh-i-Taht, s.o. "valtaistuin puutarha", joka on vaan 30 vuoden vanha, mutta kokonaan rappiolla ja raunioina; on vahinko, sillä se siaitsee ihanimmasti mitä ajatella voi. Linna on rakennettu penkereissä, korkealle kukkulalle ja sen balkongeilta on viehättävä näköala yli Shiratsin, sen talojen, puutarhojen ja kupoolien yli; kupooleista huomioon astuu se, joka on rakennettu sejd Mir Ahmedin haudalle. Bagh-i-Tahtin alapuolella on suuri kypressitarha ja vesi-allas, jonka vesi nyt on kuivunut.

Useita kilometriä Shiratsin ulkopuolella alkaa pieni, Kuh Rud-niminen puro, joka eräässä kohden muodostaa matalan putouksen. Tässä pyydystelevät persialaiset suuret määrät kaloja, jolloin he menettelevät seuraavalla viekkaalla tavalla. He kaivavat varsinaisen joen vuonan sivulle pienen kanavan, ja sen he siellä täällä levittelevät altaiksi, joitten läpi vesi juoksee. Kun nyt mullot ja raudut suurissa parvissa nousevat jokea ylös ja hyppivät putouksen yli, joutuvat muutamat sivukanaviin ja altaisiin ja pyydystetään helposti siten, että viimemainittujen suut tukitaan.

NELJÄSTOISTA LUKU.

Hautoja Shiratsissa.

Matkamme kävi eräälle hautausmaalle, joka erityisesti herättää meikäläisen huomiota. Siellä on nimittäin haudattuna eräs ruotsalainen lääkäri, tohtori Fagergren, joka 30 vuotta harjoitti lääkärin tointa Shiratsissa, jossa hän kuoli v. 1878. Tavatessani prof. Vámbéryn, kertoi tämä minulle monta hauskaa ja merkillistä seikkaa ruotsalaisesta lääkäristä, jonka tykönä Vámbéry asui kuusi viikkoa, ollessaan Shiratsissa. En saata olla mainitsematta erästä niistä.[24] Vámbéry matkusti, niinkuin tunnettu, Persian läpi turkkilaiseksi dervishiksi puettuna. Hänen ulkomuotonsa soveltuu hyvin valepukuun; hän oli antanut partansa kasvaa pitkäksi ja takkuiseksi kuin dervishin, ja käärittynä repaleiseen viittaan, turpaani päässä lähti hän Fagergrenin asuntoon, jossa hän, lausuttuaan tavanmukaisen dervishitervehdyksen: "ja hu! ja hakk!" sanoi olevansa Bagdadin shekin lähettämä käännyttämään tohtoria Muhametin oppiin. Fagergren, tottuneena tämmöisiin käännytystoimiin, antoi hänelle rahan ja käski hänet pois, mutta kun dervishi uudisti pyyntönsä kysyi tohtori mitä todistuksia hänellä oli shekin ihmeitä tekevästä voimasta. "Kyllä", vastasi dervishi, "sinä olet frengi (eurooppalainen), minä puhuttelen sinua millä kielellä haluat." Silloin käski Fagergren hänen puhumaan vähän ruotsia, ja tohtorin suureksi ihmeeksi, luki tämä repaleinen dervishi muutamia värsyjä Frithiofin sadusta. Vámbéry oli nim. jo nuoruudessaan tutkinut tuota Tegnérin runoa alkukielellä. Sopii ajatella, minkä vaikutuksen tämä teki ruotsalaiseen tohtoriin, joka ei ollut moneen vuoteen kuullut ainoatakaan ruotsalaista sanaa! Naamioitus putosi heti, ja Vámbéry tuli Fagergrenin vieraaksi.

Fagergrenillä oli pitkällä oloaikanansa Shiratsissa tilaisuus tutkia persialaisten tapoja paremmin kuin kellään muulla ja lääkärinä pääsi hän muuten salaisiin paikkoihin, jopa haaremiinkin. Hän on kirjoittanut kaikesta, mitä hän on kokenut, ja kuollessaan jäi häneltä paljon käsikirjoituksia, joita hän epäilemättä olisi julaissut, jos hän olisi saanut palata Ruotsiin, mutta jotka nyt makaavat unhotettuina Shiratsissa. Sittemmin tapasin kumminkin tohtori Fagergrenin vävyn, kenraali Houtun-Shindlerin, joka tiesi, mistä nämät persialaisten tuntemiselle epäilemättä tärkeät paperit olivat löydettävissä, ja hän lupasi että hän, tullessaan ensi kerran Shiratsiin, ottaa niistä selvän ja antaa ne minun käytettäväkseni.

Vámbéry kertoo Fagergrenin olleen erittäin rakastettavan, anteliaan ja auttavaisen miehen. Kuntoaan sai hän Persiassa osoittaa ei ainoastaan lääkärinä vaan myös sotilaana. Niinpä oli hän osallisena ja johti Bender-Abbaksen rynnäkössä, Hormussalmen pohjoisrannalla helmikuussa 1855. Tämä kaupunki ynnä siihen kuuluva alue oli annettu Maskatui imamille, ehdolla, että hän vuosittain maksaa shaahille rahasumman. Kun imami ei täyttynyt velvollisuuttansa, vaan sen sijaan koetti saada pysyväistä jalansijaa Bendar Abbaksessa, päätti Persian hallitus väkisin ottaa saatavansa. Nyt lähetettiin sinne 5,000 miestä, mutta kun päälliköt, tavallisuuden mukaan "keskinäisestä kateudesta", eivät voineet sopia, eivätkä sitäpaitsi tunteneet seutua, hyväksyttiin Fagergrenin sotaretki-suunitelma. Kun sotajoukot asetettiin hänen johdatettavakseen, onnistui rynnäkkö täydellisesti; arapialaiset kadottivat 800 ja persialaiset 50 miestä. Tämä oli onnellisempia taisteluita Nasr-ed-Dinin hallitusaikana. Tohtori Fagergren lausuu eräässä kirjeessä tästä taistelusta muun muassa: "persialaisten sodassa saattaa sattumus tahi pikkuseikka vaikuttaa taistelun voittoon tahi häviöön; yksi ainoa sotilas, johon on sattunut kuula, voi saattaa koko armeijan kauhuun tahi raivoon; jos vaan onnistuu saamaan kaksi tahi kolme liikkeeseen, niin seuraavat ne muut muassa — niinkuin lampaat, jos on vaara tarjona, tai niinkuin jalopeurat, jos on saaliintoivoa. Taistelun päivänä ei ole komentoa eikä kuuliaisuutta, jokainen seuraa omaa mieltään… Tulin siihen vakaumukseen, että persialainen sotamies saattaa olla hyvin urhollinen, jos vaan ymmärtää häntä viisaasti käyttää ja herättää hänen intoansa".[25]

Heti Dillkoshah linnan tuolla puolen on pieni, kivimuurien ympäröimä puutarha, jonka kypressien, appelsiinien ja syreenien keskellä on suuri talo ja tämän maakerroksessa suuri hautaholvi. Keskellä lattiaa on täällä marmoriarkku, jossa on kirjoituksia ja sen ympäri metalliaita. Tässä lepää runoilija Saadi.

Shekki Moslih-ed-Din Saadi Shiratsi syntyi, niinkuin nimi ilmoittaa, Shiratsissa v. 1194 j.Kr., köyhistä vanhemmista. Hän oli dervishi sen sanan oikeassa merkityksessä; sillä 20 vuotta elämästään matkusti hän karavaanien kanssa kaikkialla Itämailla, kootakseen elämänkokemustaan ja aikoi sitten kirjoittaa mitä vaikutuksia hän oli saanut. Niinpä lienee hän tehnyt 14 toivioretkeä Mekkaan, käynyt Jerusalemissa ja Syyriassa, ja matkustanut itäänpäin aina Balkiin asti. Elämänsä loppuosan vietti hän Shiratsissa, kuninkaan hovissa, jossa hän satavuotiaana kuoli. Hänen kirjoituksensa ovat kaikki siveysopillisia ja ovat itämailla niin levinneet ja niin kuuluisat, että niitten tunteminen vielä tänäpäivänä pidetään hyvän kasvatuksen pääehtona.